RSS
SULKAVAN SUURSOUDUT 2011
 

It´s my LIFE!

05.07.2011

Muistelen aikaa, jolloin lähdin seuran hiihtoharjoituksiin ja Lappiin hiihtoleirille yksin muiden hiihtäjien kanssa ollessani 10-vuotias. Seuran väki piti huolta ja opetti leirielämään ja piti huolen nukkumaanmenoajoista. Turvaa ja turvallisuutta.

Leireillä harjoituksiin tuli ripaus lisämaustetta yhteisestä asumisesta mökeissä, omien tavaroiden huolehtimisesta ja yhteisistä ruokailuhetkistä. Kun leiri päättyi, niin haikein mielin lähti kotiin. Yleensä silloin leiri on onnistunut (sama fiilis tuntuu toimivan vieläkin!).

Lapsuudessa haaveilin seuranmestaruudesta ja piirinmestaruudesta. Sitten SM-mitalista ja päästä joskus edustamaan Suomea arvokisoihin. Unelmia on toteutunut, mutta unelmoin yhä uusista mahdollisuuksista maailman vesillä.

Harjoituspaikka vaikuttaa treeneihin paljon ja sen on oltava lajille sopiva ja mahdollisuus tehdä muita lajiin liittyviä treenejä. En todellakaan tarkoita, että paikan pitäisi olla viimeisen päälle nakutettu. Laadukkaisiin harjoituksiin riittää kylmä vaja ja motivaatio tekemiseen!

Olen ollut valmis panostamaan itse omaan tekemiseen, jotta pystyn harjoittelemaan laadukkaasti. Oman motivaation ja innokkuuden lisäksi huippu-urheilija tarvitsee taustatiimin, jonka on oltava vahva (valmentaja, fysioterapeutti, lääkäri ja manageri tai muu yhteyshenkilö), jotta kokonaispaketti toimii.

Taustatiimi varmistaa, että pystyn harjoittelemaan ammattimaisesti ja saan tarvittavan avun nopeasti unohtamatta maalaisjärkeä. Oma taustojen turvaaminen kannattaa myös. Esimerkiksi olla töissä tai tehdä työtä silloin kuin siihen on mahdollisuus.

Tämä opettaa myös oma-aloitteisuuteen tiimin sisällä eikä ensimmäisestä vastoinkäymisestä vihellä peliä poikki. Mielestäni on hyvä olla kiinni jollain tapaa työelämässä urheilun aikana, mikäli se on vain mahdollista.

Toimiva harjoitusryhmä on kuin pieni yritys, jossa sovitut aikataulut pitävät ja leiriohjelmat ovat selvillä hyvissä ajoin. Kilpailukalenteri rakentuu uuden harjoitusjakson alussa ja lähes kaikki vuoden tärkeät tapahtumat ovat kaikkien tiedossa.

Uskon, että tällä sitoutumisella ja käytännön koulun kokemuksella saan valmiuksia omaan elämään urheilu-uran jälkeen. Täytyy tiedostaa, että elämä huippu-urheilijana ei ole aina ruusuista, vaikka matkustelemaan pääsee paljon ja aina on uusia kokemuksia edessä.

Joskus päämäärän tavoitteleminen vaatii kivistä tietä kulkea. Kotia ja läheisiä ihmisiä on ikävä. Ystävien häät, synttärikutsut ja sukulaisten juhlat voivat jäädä väliin joko kilpailureissun tai suunnitellun harjoitusohjelman myötä.

Vapaus koittaa, kun harjoitusohjelmassa lukee lepo, mutta se ei osu aina edes pyhäpäiville tai aikaan, jolloin Lapin keväthangilla hiihdellään auringonpaisteessa. Saati sitten sellaiseen aikaan, kuin muilla ystävillä olisi vapaata.

Kesäloma, mikä se on? Uskon, että osittain samojen fiiliksiä on monilla työntekijöillä alasta riippumatta, joten samaan koppaan sitä kaikki loppupeleissä kuuluvat.

Kaikesta huolimatta, elän Unelmaa ja jokainen voi tehdä omasta elämästään oman Unelmansa. Määränpää voi olla vaikka saada oma Sulkavan kierrosaika tai oppia olympialuokkien alkeet ja jatkaa harrastusta eteenpäin. Jos voin esimerkilläni kannustaa edes muutamaa junnua tai aikuista urheilun tai kunto-urheilun pariin, olen onnistunut.

Oman kummiurheilijan taustajoukossa pyrin luomaan hänelle mahdollisuuksia olla osana urheilijan elämässä ja antaa tietoa omasta kokemasta, jotta kaikille kivikoille ei välttämättä tarvitse karauttaa. Yhteinen lenkki piristää molempien mieltä ja pienikin ele on suuri juttu!

Niin kauan kuin uskoo unelmiin – niin kauan on mahdollisuus! Matkaani kohti Lontoon olympialaisia voi seurata tiimini soutublogista www.soutajat.fi

Antoisaa viikkoa Sulkavalle ja tiukkaa nojaa lapaan!

MINNA NIEMINEN

Kirjoittaja on Sulkavan Suursoutujen suojelija ja soudun olympiahopeamitalisti

Tulostettava sivu


Keskustelua aiheesta

Aiheesta ei ole vielä keskustelua



Ilmoitus