05.07.2011
01.07.2011
08.06.2011
16.05.2011
01.07.2011
Ensimmäinen Sulkavan kierrosaika tuli kurvattua vuonna -97, joka olikin melkoinen kokemus ja koettelemus! Valmisteluihin kuului mm. kahden juomakanistereiden etsiminen, juomaletkun rakentaminen ja kiinnityslenkkien ompelu haalariin, jotta sai juomaletkun sopivalle korkeudelle ja pystyi juomaan ilman käsiä.
Tuona aikana vedettiin vielä viiraa vinguttaen, mikä nyt vuosien jälkeen tuntuisi itsestäni melkoisen nihkeältä liukuominaisuuksien suhteen.
Hyviä puolia oli viiralla soudettaessa paljonkin. Pystyi nojaamaan tuuleen mielestäni hyvin ja vaihtamaan sivutuulessa penkin toiselle laidalle.
Hieman hymyillen muistelen reissua, jolloin veneessä mukana oli mm. uuninpuhdistetta mitä suihkuttamalla sai viiraan lisää liukkautta.
Sulkava nro1 ja kootut mokat: Unohdin juoda ajoissa, juomaletkusta pulppusi urheilujuoma ulos, totaalinen väsähtäminen, itku pitkästä reissusta!
Startissa sillan alla oli kamalasti veneitä ja oli todella vaikea löytää paikka porukassa minne uskaltaisin mennä. Kaukana muista veneistä, mutta ei liian perällä, jolloin sumppu olisi taattu. Paikka onneksi löytyi rauhallisesti sydän kurkussa odotellen, että kohta kajahtaisi!
Hiihtokisojen yhteislähdöistä oppineena tiesin, että alku kannattaa vetää lujaa ja huolella välinerikkoja välttäen. Tuli sitten vedettyä niin innokkaasti ja huolella, että unohdin juoda alkumatkan aikana. En tuntenut janoa ja taisin juoda vasta ensimmäisen 1,5 tunnin jälkeen eli aivan liian myöhään!
Alkumatkalla juomaletkusta pulppusi urheilujuomaa joka kerta alkuvetoon mennessä. Ensin ajattelin, että antaa pulputa kunnes tajusin, että pönttö tyhjenee ja jossain vaiheessa pitäisi varmaan juodakin.
Edellisenä vuonna rantakallioilla muiden matkaa seuratessa pääsin vihdoin soutajana kokemaan sen kannustuksen ja valtavan voiman minkä yleisö antaa. Rystyset valkeina vedin rantojen ohi ja virtaa tuli aina yleisön kohdalla… ei kai sitä kehdannut hiljaa silloin vetää.
Lento kuitenkin loppui ja puolessa välissä olin niin puhki, että ainakin Ulla meni minun ohi jäädessäni huilaamaan ja tankkaamaan. Päätin syödä mukana olleita ”eväitä” (mm. rusinoita, suolakurkkuja, energiapatukka) ja juoda loppumatkalle tarkoitetun mustikkasopan.
Onneksi energiaa alkoi tulla, syömiset kestivät sisällä ja airojen vedot kuljettivat jälleen. Sain Ullan pitkän selän jälkeen kiinni ja jatkoin hurmoksessa soutamista. Itku kuitenkin meinasi tulla kun iso kilometripoiju osui silmiini, missä kerrottiin maaliin olevan matkaa 25 km.
Maalisuora oli pitkä ja piinaava, mutta olin päättänyt että ei täältä muuten pääse pois kuin soutamalla. Sitä ohjetta noudatin ja vedin maaliin asti.
Se tunne on vaan jokaisen koettava kun on vihdoin maalissa ja kaikki tuntuu yht´ äkkiä tyhjälle ja kaukaiselle. Tunne ”ei ikinä enää” kestää hetken ja parin tunnin päästä sitä huomaa ajattelevansa jo seuraavaa kesää ja Sulkavan kierrosta.
Maalissa Ulla tuli onnittelemaan voitosta ja kertomaan, ettei minun airot olleet osuneet edes veteen kun hän minut ohitti. Sellainen tunne minullakin silloin oli.
Sulkavan toisella kierroksella olin aikaisemmasta oppineena valmistautunut huolellisemmin pitkään matkaan ja join aina 20 minuutin välein ja puolen tunnin välein otin energiageelin. Se toimi hyvin ja muuta ruokaa matkan varrella en tarvinnut lainkaan. Juomaa kului matkalla vajaa viisi litraa.
Kova keli ja rankka vastatuuli veti kämmennahkaa rullalle hanskojen alla. Jokainen airoista irrottaminen piti miettiä kunnolla ja ensimmäiset vedot sen jälkeen olivat tuskaa.
Tuskaan tottuu ja asioita voi siirtää mielestä kauemmas. Suorituksen aikana ei kannattanut miettiä väsymykseen ja kipuun liittyviä asioita vaan päämäärää, jonka eteen taisteli.
Maalissa toisella kierrosajalla meni n. 15 minuuttia kauemmin kovan tuulen vuoksi, mutta silti juuri alle 6.30 tuntia. Maalissa olin eräästä suuresta päätöksestä varma. Tämä oli toinen ja viimeinen Sulkavan kierros muutamaan vuoteen ja siirryin soutamaan olympialuokkien veneitä. Kuukauden päästä olisi jo ensimmäinen SM-kilpailu, johon olin päättänyt osallistua.
Jokaisena kesänä noiden parin kerran jälkeen on Sulkavan Suursoudut ollut mielessäni ja olenkin tosi otettu saadessani olla kilpailujen suojelija tänä vuonna.
Jäi multa sydän Sulkavalle…
MINNA NIEMINEN
Kirjoittaja on Sulkavan Suursoutujen suojelija ja soudun olympiahopeamitalisti
