RSS-syötteet -> klikkaa tästä!
Tekstikoko: A A A

Puu käy taas kaupaksi

12.10. 14:19

Puukauppa vilkastui viime kuussa, kertoo Metsäteollisuus. Yhdistyksen mukaan puun ostomäärä nousi 2,5-kertaiseksi elokuusta.

Metsäteollisuus osti syyskuussa mänty- ja kuusitukkia hieman alkuvuotta enemmän.

Tammi-syyskuun ostot jäivät kuitenkin 64 prosenttia pienemmäksi kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Puukaupat yksityismetsistä taas jäivät noin neljännekseen viime vuodesta.

Energiapuukauppa on käynyt yhdistyksen mukaan vilkkaana koko alkuvuoden. Myös koivukuidun kysyntä on elpymässä.

Metsäteollisuuden mukaan puulajien hinnat ovat laskeneet viimeisen vuoden aikana monessa maassa enemmän kuin Suomessa. STT



Keskustelua aiheesta

Aiheesta ei ole vielä keskustelua



Ilmoitus
Ilmoitus