RSS-syötteet -> klikkaa tästä!
Tekstikoko: A A A
NYT ON HYVÄ AIKA RAKENTAA

Rakennusmies Petri Loikkanen kantaa vanhaa pois tieltä, että uutta päästään tekemään. Korjausrakentaminen on tätä päivää ja tulevaisuuttakin Savonlinnan seudulla.

Peruskorjaus kannattaa nyt laman aikana

07.10. 18:45

Valtion ja kuntien tulisi velkarahalla laittaa paikkoja huonona aikana kuntoon, varsinkin, kun korot ovat alhaalla ja hyviä vuosia on takana.

Näin sanoo savonlinnalainen Rakennusteollisuus ry:n ja Talonrakennusteollisuus ry:n hallituksen jäsen, toimitusjohtaja Terho Kaskinen.

Omissa yhtiöissään Kaskinen investoi nyt ollakseen iskukunnossa nousun alkaessa. Samalla taataan työpaikat.

Suhdannetilanne on vaikuttanut rakentamiseen, mutta Savonlinnan talousalueella ja laajemmin Itä-Suomessa pärjätään taantuman aika muuta maata paremmin. Rakentaminen ei notkahda täällä pahasti siksi, että täällä ei eletty ennen lamaakaan pelkästään korkean savupiipputeollisuuden varassa.

Toinen syy parempiin pelimerkkeihin löytyy siitä, että rakentamisen painopiste ei ennen taantumaakaan ollut pelkästään kovan rahan asuntotuotannossa tai isojen liikekeskusten ja hallien rakentamisessa.

– Savonlinnan talousalueella rakentaminen on pitkään ollut monipuolisempaa.

Volyymit rakennusalalla seudulla ovat laskeneet ja yritysten kannattavuudessakin lama näkyy. Tilanne on sikäli mielenkiintoinen, että osalla yrityksiä on paljon tai hyvin töitä ja osalla ei ole lainkaan.

Lamasta selviävät Kaskisen mukaan ne yritykset, jotka ovat hoitaneet asiansa ja asiakkaansa hyvin, jotka ovat osanneet varautua suhdannevaihteluihin ja joilla on ollut kehitysajatus toiminnassa mukana.

– Lama totta kai vaikuttaa kaikkiin, mutta vähemmän, jos on erikoisosaamista.

Kaskinen itse sanoi valmistautuneensa lamaan kaksi vuotta.

– Vuodesta 2006 tietyt rakennusalan suhdanteita seuraavat käyrät lähtivät laskuun. Muun muassa pientalojen rakennusluvat vähenivät ja hinnat yleensä nousivat liikaa. Olin jo varma, että taantuma alkaa vuonna 2007.



Keskustelua aiheesta

Aiheesta ei ole vielä keskustelua



Ilmoitus
Ilmoitus