RSS-syötteet -> klikkaa tästä!
Tekstikoko: A A A
VERKKOSIJOITTAMINEN NYT

Sijoituspäällikkö Sinikka From OP-Pohjolasta näkee verkkosijoittamisen tulevaisuuden vahvana.

Pankki verkottaa varallisuuteen

18.03. 17:56

Verkkopankissa on voinut jo pitkään tehdä osakesijoituksia. Toiminta on asiakkaan kannalta ollut melko teknistä tietojen täyttämistä ja pohjatietojen haalimista eri puolilta. Pätevä kauppa tai myynti on tapahtunut, jos tieto on ollut oikeata ja ajoitus osunut kohdalleen.

Pankkiiriliike OP-Pohjola on lähtenyt osaltaan jalostamaan verkkopankkitoimintaa sijoittamisen osalta. Se tarjoaa asiakkaalle aikaisempaa selvästi korkealaatuisempaa tietoa osakemarkkinoista. Tilastoitu tieto jalostetaan aikaisempaa käyttökelpoisempaan muotoon, jolloin ratkaisujen teko käy kuin itsestään. Riski tässäkin tapauksessa jää kuitenkin asiakkaalle itselleen.

Sijoitusjohtaja Eija Liimatainen Savonlinnan osuuspankista kertoo, että nimenomaan osakesijoittaminen etenee tällä hetkellä vahvana ja on kasvamassa koko ajan.

– Ihmiset laittavat rahaa käyttelytileiltä ja pienikorkoisilta talletustileiltä osakkeisiin, Liimatainen kertoo.

Pankin kannalta verkkosijoittaminen on tietenkin myös järkevää. Verkossa asiakas itse toteuttaa sijoittamisen tarjolla olevan tiedon pohjalta. Pankilta säästyy näin palvelukuluja. Laadukas sijoitustieto sinällään nostaa myös sijoittajan päätösten laatua ja osumistarkkuutta.

Lue lisää perjantain Itä-Savosta


Keskustelua aiheesta

Aiheesta ei ole vielä keskustelua



Ilmoitus
Ilmoitus