Error processing SSI file
RSS-syötteet -> klikkaa tästä!
Tekstikoko: A A A
LAISKA RAHA EI TUOTA

Käytännössä nollakorkoisella käyttötilillä raha tuottaa saman kuin sukanvarressa eli antaa tuttua turvaa.

Nordea suosittelee sijoittamista osakkeisiin

16.09. 17:35

Nordean sijoituspäällikkö Seppo Turmola Mikkelistä kehottaa sijoittamaan pörssiosakkeisiin.

– Pyrähdys pörssissä on jo nähty. Vaihtelu jatkuu, mutta suuri suunta on ylös.

Turmola myöntää, että yksityinen kulutus ei ole vielä kasvanut, yritykset eivät kauppaa lukuunottamatta juuri investoi ja työttömyyden huippukin lienee vielä edessä.

Ostopäällikköindekseistä voi päätellä, että USA:n teollisuus elpyy jo, mutta kulutus yskii yhä. Elpyminen lähtee teollisuudesta, mutta yksityinen kulutus on Amerikan talouden moottori.

– Silti pohjakosketus oli maaliskuussa. Osakkeet ovat voittaja tässä ympäristössä, kun ei ole inflaatiota, korot ovat matalalla ja valtioilla on päällä vahvat tukipaketit.

Turmolan näkemys saa tukea yrityslainoista, joiden paras tuotto lienee nähty.

– Yrityslainojen arvostus on ennenkin ennakoinut hyvin osakemarkkinoita.

Kasvukäyrästä tulee Turmolan arvion mukaan mieluummin v kuin w, mutta kasvu on hitaampaa kuin vuosituhannen alun teknokuplan jälkeen.

– Esimerkiksi elvytyksen aiheuttama valtioiden velkataakan purku tulee leikkaamaan kasvua lähivuosina.



Keskustelua aiheesta

Aiheesta ei ole vielä keskustelua



Error processing SSI file
Ilmoitus
Ilmoitus