
Kangasniemeläinen Timo Valkonen investoi viime keväänä klapikoneeseen, joka kulkee mukana henkilöauton vetämänä.
30.09. 11:37
Syyssäiden viilentyessä klapikauppa lämpenee. Sekä Mikkelin että Savonlinnan seuduilla kauppaa tekee kymmenkunta yrittäjää.
Tulisijoihin asetellaan edelleen mieluiten koivua, jonka lämpöarvo on puulajeista paras. Koivuklapin hinta vaihtelee 25 eurosta aina 50 euroon per irtokuutio. Hintaan vaikuttavat kuivausmenetelmät ja kuljetusmatkat.
– Hintoja ei ole hirveästi nosteltu. Kilpailu rajoittaa nostamista, sanoo Tuomas Muhonen Rantasalmelta.
Hän on myynyt puuta neljä vuotta, ja tänä aikana hinta on noussut 3-4 euroa kuutiolta.
– Kesällä myydään mökkiläisille, muulloin omakotiasujille. Yllättävän isoja määriä on mennyt, kymmenenkin kuutiota kerrallaan, kertoo Muhonen.
Suomen Omakotiliiton mukaan tulisijat yleistyvät uusissa taloissa kovaa vauhtia. Edelleen puu on tunnelman luoja, ei pääasiallinen lämmitystapa.
Lähes kaikille Etelä-Savon kauppiaille klapien myynti on sivutoimista.
– Itä-Suomessa ollaan metsien keskellä, joten monien sukulaisilla on metsää. Tämä on semmoista puuhastelua. Emme pysty realistisesti kilpailemaan pimeiden myyjien kanssa, epäilee Hannu Haavikko HK-Energia Oy:stä.
Haavikon yrityksessä tulot kertyvät turpeen kuljetuksesta Etelä-Savon Energialle, mutta klapikauppa on nappikauppaa.
Työlle tulee hintaa, kun puu korjataan, kuormataan ja kuljetetaan Joroisten seudulta Mikkeliin.
Lue lisää torstain Länsi-Savosta