
Kirjoittajan mukaan ostoksilla käynti verkkokaupassa on nopeaa ja ympäristöystävällisempää kuin autolla kaupassa käynti.
04.12. 01:02
Olen kyllästynyt verkkokauppojen mollaamiseen. Olen itse katsonut vierestä, kuinka mieheni hoitaa verkkokauppaa täydellä antaumuksella.
Ei ole ollut ruusuinen tai helppo tie perustaa verkkokauppaa, niin kuin Itä-Savossa väitettiin maanantaina 30.11.2009 jutussa ”Tilausmäärä voi yllättää verkkokauppiaan”.
Menee vuosia ennen kuin löytyy riittävän suuri asiakaskunta toiminnan pyörittämiseen. Lisäksi jutussa pyydettiin välttelemään pieniä verkkokauppoja.
Tilanne on sama kuin kivijalkakaupoissa: juttu kannustaa ihmisiä menemään hypermarketteihin ja unohtamaan pienet lähikaupat. Eikö pienyrityksilläkin ole oma merkityksensä Savonlinnan alueella tai Suomessa?
Meillä verkkokaupan perustaminen alkoi vuosien harkinnan tuloksena. Yksi peruste oli, että halusimme asua rauhallisella synnyinseudullamme ja kasvattaa lapset täällä. Tämä myös mahdollisti joustavammat työ ajat, mikä palvelee lapsiamme paremmin.
Toinen vaihtoehto oli ja on edelleen muuttaa pääkaupunkiseudulle tai johonkin isompaan kaupunkiin töiden perässä.
Eikö verkkokauppojen perustaminen voitaisi kokea positiivisena tapana työllistää maalaiskuntien ihmisiä? Halutaanko nämäkin työpaikat pitää muualla Suomessa?
Tämä tapa työskennellä ei ole sidoksissa paikkaan tai paikkakuntaan. Miehenikin verkkokauppa-asiakkaat ovat ympäri Suomea. Itse asiassa suurin osa asiakkaista on pääkaupunkiseudulla ja suurissa kaupungeissa, joissa ei turhaan pelätä pieniä eikä isoja verkkokauppoja.
Verkkokauppa mahdollistaa, että ihmisillä jää enemmän vapaa-aikaa. Ostoksilla käynti verkkokaupassa on nopeaa ja ympäristöystävällisempää kuin autolla kaupassa käynti.
Olen vuosien varrella nähnyt pelkkiä kielteisiä kirjoituksia lehdissä ja mediassa verkkokauppaan liittyen. Oletteko ajatelleet, miten riskialtista toiminta voi olla verkkokauppiaalle.
On myös ”asiakkaita”, jotka ovat yrittäneet tehdä tilauksen verkkokaupasta ja jättäneet sen maksamatta. Tämä on yksi syy, miksi verkkokaupoissa pyydetään maksamaan tilaus etukäteen.
Meillä pyritään tekemään arvokasta työtä niin kuin muissakin työpaikoissa ja saamaan siitä elanto. Yrittäjiä pitäisi tässä yhteiskunnassa arvostaa enemmän. He pyrkivät omilla ideoillaan kehittämään yhteiskuntaa ja samalla turvaamaan oman talouden.
Niin meillä kuin varmasti myös monella muulla yrittäjällä asioita pyritään kehittämään koko ajan ja toteuttamaan asiakkaiden toiveet. Verkkokauppiaat niin kuin muutkin yrittäjät pistävät itsensä täysillä likoon.
Edelleen pyrimme jatkamaan samalla linjalla verkkokaupan kehittäjinä ja rehellisenä verkkokauppana. Näin myös mahdollistamme enemmän aikaa lapsillemme.
Sanna Laine
www.putkikauppa.com
Kerimäki