
OpeArt-linjalaisia Kristallilippaan salaisuus -näytelmän harjoituksissa huhtikuussa.
02.09. 02:01
Itä-Suomen yliopiston Savonlinnan kampuksen OpeArt-koulutuksen erillishaun mahdollisesta lopettamisesta on viime päivinä keskusteltu julkisuudessa osittain virheellisessä sävyssä.
Asian käsittely yliopiston hallinnossa on ensinnäkin vielä kesken ja toisin kuin esimerkiksi Suomen opettajaksi opiskelevien liiton SOOL:n tiedote (31.8.) antaa ymmärtää, erillishaun lakkauttaminenkaan ei merkitsisi automaattisesti savonlinnalaisen opettajankoulutuksen taito- ja taideaineprofilaatiosta luopumista.
Viime vuosina taito- ja taideainepainotteista opettajankoulutusta on kehitetty Savonlinnan kampuksella erityisesti Etelä-Savon maakuntaliiton ja Itä-Savon yliopistosäätiön rahoittaman TaTu – taito- ja taidepainotteisen opettajankoulutuksen tutkimuksen ja pedagogiikan kehittämishankkeen avulla.
Hankkeessa on jo tähän mennessä onnistuneesti pystytty kehittämään taito- ja taideaineiden pedagogiikkaa ja tieteellistä tutkimusta sekä lisäämään alan paikallista asiantuntijuutta. OpeArt on ollut vain yksi osa tätä kehitys- ja tutkimustyötä.
TaTu:n eräänä tavoitteena on toki ollut OpeArt-koulutuksen vakiinnuttaminen, mutta sisällöllisesti tämä tavoite voi täyttyä erinomaisesti myös sellaisessa mallissa, jossa taito- ja taideainepainotteinen opettajankoulutus integroituu ns. perinteiseen luokanopettajakoulutukseen suuntautumisvaihtoehtona.
Itse asiassa, Savonlinnan opettajankoulutuksen resurssien valossa tämä malli on monilta osin paras mahdollinen vaihtoehto.
Ensinnäkin, tavallisesta luokanopettajakoulutuksesta aidosti erillisen – ja sille kuitenkin rinnakkaisen – kontaktiopetusta tavallista enemmän vaativan koulutusohjelman järjestäminen vuosittain vain 20 opiskelijalle on uuden yliopistojen valtakunnallisen rahoitusmallin valossa osoittautumassa taloudelliseksi mahdottomuudeksi kaikille suomalaisille yliopistoille.
Toisaalta koko Savonlinnan luokanopettajakoulutuksen muuttaminen OpeArt-koulutukseksi olisi yhtä lailla mahdotonta. Erillisvarustettujen tilojen tarve kasvaisi huomattavasti kampuksen nykykapasiteettia suuremmaksi. Koko opettajankoulutuksen henkilöstörakenteen pitäisi olla oleellisesti toisenlainen kuin se nykyisin on.
Lisäksi opiskelijavalinta muuttuisi haastavaksi opiskelijarekrytoinniksi: mistä löytää vuosittain 60 opettajankoulutukseen sopivaa erityisesti taito- ja taideainesuuntautunutta opiskelijaa?
Savonlinnan kampuksen nykyiset resurssit riittävän sen sijaan hyvin taito- ja taideainepainotteinen opettajankoulutuksen toteuttamiseen luokanopettajakoulutuksen eräänä suuntautumisvaihtoehtona.
Tällöin taito- ja taideaineisiin, niiden pedagogiikkaan ja sen sovelluksiin perehdyttäisiin sivuaineiden lisäksi pääaineen valinnaisilla kursseilla ja opinnäytetöissä.
Tämä tarkoittaisi sitä, että jopa yli kolmannes ylemmästä korkeakoulututkinnosta voisi liittyä taito- ja taideaineisiin.
Kun otetaan huomioon, että lainsäädäntö ohjaa varsin pitkälle sitä, millaisia opintoja peruskoulun luokanopettajan kelpoisuuden tuottavaan maisterin tutkintoon on sisällyttävä, tällainen suuntautumisvaihtoehto edustaa jo hyvin vahvaa taito- ja taideaineprofilaatiota eikä koulutuksen sisällön osalta oleellisesti eroa erillishakuun perustuvasta OpeArt-koulutusmallista.
Lisäksi tämän mallin etuna on se, että vuosittain suuntautumisvaihtoehtoon valittavien opiskelijoiden määrä voi vaihdella, jolloin koulutuksen laatuvaatimuksista voidaan pitää paremmin kiinni.
Kävipä erilliselle OpeArt-koulutukselle kuinka tahansa, sen ja laajemmin TaTu:n parissa tehty taito- ja taideaineiden opetuksen kehitystyö ei siis ole menossa hukkaan vaan se hyödyttää luokanopettajien koulutusta koko Itä-Suomen yliopistossa.
Timo Tossavainen
Kirjoittaja toimii opettajankouluttajana ja TaTu-hankkeen vastuullisena johtajana Itä-Suomen yliopiston Savonlinnan kampuksella.