Kirjoittaja pitää monen ihmeen summana, että nuori tänä päivänä ylipäänsä hiihtää kilpaa saati menestyy lajissaan. Kuva Mikkelin tämänvuotisista SM-hiihdoista.
Kuka voi aavistaa lapsen lahjat?
12.03. 01:07
Olin seuraamassa Mikkelissä nuorten SM-hiihtoja sunnuntaina 28.2. Tunnelma, kisajännitys ja menestymisen toiveet olivat aistittavissa kymmenien nuorten odottaessa jännittyneinä lähtövuoroaan.
Nuoret starttasivat yhteislähdössä, aivan kuin olympialaisissa olemme nähneet. Pitkillä matkoilla erot voittajan ja viimeiseksi maaliin hiihtäneen välillä ovat suuret.
Urheilija näkee tasoeron konkreettisesti hiihtomatkan aikana. Selät vain yksinkertaisesti loittonevat yhä kauemmaksi jos perässä ei kestä.
”Välkky” vanhempi tai valmentaja voi purkaa tahtomattaankin omat toiveensa suoraan lapselle tämän raahautuessa maaliin pitkän hiihtonsa jälkeen.
Sanoessaan vanhempi voi samalla ennustaa nuoren hiihtoharrastuksen jatkumista ja laskea nuoren hiihtoinnokkuutta arvioimalla hiihtoa kovin sanoin.
Tässä vuosien varrelta maalialueelta kuultua:
– Etkö sinä voinut hiihtää kovemmin, edellisen peesissä?
– Mihin sinä itseäsi säästit?
– Eikö ollut sisua ohittaa?
– Etkö sinä p… poika saanu tänäänkään mitalia, no voi h… sentään. Turha reissu.
Kuka tietää, kuinka moni nuori SM-tason hiihtäjä lopettaa kilpahiihdon edellä mainittuihin sanoihin? Kuka tietää ketä nuo sanat vain vahvistavat?
Kuka tietää mitä nuori ajattelee omien tavoitteiden ja ympäristön sanomattomien tai sanottujen odotusten keskellä? Kuinka kukaan voi tuomita lastaan tietämättä tämän todellisista lahjoista?
Joka vuosi yksi nuori sarjastaan voitta SM-kultaa, yksi tulee toiseksi ja kolmaskin saa arvokkaan mitalin. Muut ovat massaa mitaleiden takana, Hopeasompakisoissa ja nuorten SM- kisoista ei voi kuitenkaan vielä ennustaa kaikkea.
Esimerkiksi Virpi Kuitunen ja Aino-Kaisa Saarinen pärjäsivät loistavasti jo hopeasompaikäisinä.
Toisaalta Riitta-Liisa Roponen ja Annmari Viljanmaa eivät vielä junnuikäisenä kahmineet pokaaleja arvokisoista vaan suoritukset heittelehtivät kohtalaisesta erinomaiseen eri kisoissa.
Eikä läpimurto hiihdon huipulle ollut helppo. Monta vuotta näkkärillä opiskelijaboxissa ja suksien harkittua ostoa isän sponsoroimana.
Eiväthän kaikkien isät voi olla ammattivalmentajia tai aktiivisia muutenkaan hankkimaan lapselle hiihdon sponsoreita.
On jo monen ihmeen summa, että nuori tänä päivänä ylipäänsä hiihtää kilpaa saati sitten menestyy lajissaan. Ja miten menestyy?
Nyt, alle 20-vuotiaana vai vasta 5–10 vuoden kuluttua? Mistä voi tietää oliko Mikkelissä vuoden 2018 olympiavoittaja ja oliko hän siellä 1., 8. vai 22.? Ei vielä mistään. Tiedän, uskon niin. Jokaisella heistä on siihen vielä mahdollisuus.
Pitäisiköhän ottaa tulosluettelot talteen ja kahlata ne sitten läpi, kun uusia lupauksia nousee tulosluetteloihin arvokisoissa? Voisi olla mielenkiintoista.
Riitta Sikiö
Parikkala
