10.03. 01:06
Ensi lauantaina 13.3.2010 ajatukseni ovat Metsäpirtin Raajun kylässä Suvannon rannalla Korpelaisenmäellä. Sukuani asui Laatokan ja Suvannon maisemissa jo 1600-luvulla.
Antin päivän aamuna 30.11.1939 Metsäpirtin pitäjän väki heräsi tykistötuleen. Vihollinen oli yllättäen ylittänyt rajan ja eteni Metsäpirttiä kohti.
Miehet olivat olleet koko syksyn ylimääräisissä kertausharjoituksissa ja linnoitustöissä ja joutuivat nyt sotatoimiin. Naisten, lasten ja vanhusten oli päästävä omin avuin turvaan.
Pappani Aleks, 66, mummoni Agneta, 65, setäni vaimo Tyyne, 30, sekä serkkuni Kyllikki, 7, ja Maija, 2, pukeutuivat uunin takana, ammuksilta suojassa. Oli lähdettävä heti.
Edellisenä päivänä oli teurastettu sika. Mummoni ajatteli, että hän ottaa edes hyvän lihapalan evääksi, kun kaikki muu oli jätettävä. Matkalla huomattiin, että kiireessä käteen oli sattunutkin kylkipala ja sorkat.
Tuskin oli reki päässyt pihasta, kun koti jo paloi.
Isäni pikkuserkku, runoilija Helena Eeva, kirjoitti ensimmäisen sotarunonsa Taipaleenjoen rannalla. Helena oli tuolloin kuusitoistavuotias lotta.
Kodit palavat,
Taipaleen virran juoksuun
tulenlieskat hehkuvat kuvastuu.
Maan, raudan ja kitkerä savun tuoksu
yötuulessa ympäri kulkeutuu.
Olin katkera vielä, kun virralle tulin,
suru sumensi silmät ja vaiensi suun.
Sen voitin ja poveni roudikko suli:
minä mukaudun kera heimon muun.
Nyt olemme köyhät. Voimat omat
ja henki on ainutta annettavaa.
Nyt olemme alttiit ja alastomat
sinun eessäs, kallis Isänmaa.
Runoissaan Helena pohti myös sodan syitä ja syyllisyyttä.
Mistä syylliset, mistä
kaikkehen löytää voi.
Täynnänsä itsekkyyttä
vannoo kaikki suut.
kärsivänsä vain syyttä,
syylliset ovat muut.
Isäni perheen evakkotie johti ensin Rantasalmen Häikiänmäelle Kinnusen taloon, jossa evakot otettiin ystävällisesti vastaan.
Pysyväksi sijoituspaikaksi tuli Jalasjärvi Etelä-Pohjanmaalla. Jatkosodan aikana perhe pääsi palaamaan kodin raunioille, mutta jälleen oli evakkomatka edessä.
Kotiseutu eli muistoissa.
Ulpu Korpelainen-Pakarinen
Punkaharju