04.09.2010 02:03
Neljä vuotta sitten Savonlinnassa keskusteltiin vilkkaasti, tarvitseeko kaupunki teatteria, ja jos, niin kuka sitä ylläpitää.
Teatteri eriytettiin kaupungin alaisuudesta yhdistykselle. Muutoksesta oltiin lopulta kokolailla yksimielisiä. Vain kaupungin tuen pituudesta jouduttiin valtuustossa äänestämään.
Kun kaupungin katsottiin tarvitsevan teatterinsa, pitää sillä olla myös kunnolliset puitteet toimia.
50-luvulla rakennetussa Kisalinnassa tilat huutavat peruskorjausta. Remontin yhteydessä teatterilaiset odottaa saavansa ajanmukaisen lavastamon, lavastevaraston sekä lisää väljyyttä pukuhuoneisiin. Tällaiset perusasiat ovat muissakin teattereissa.
Piharakennuksessa nykyisin toimiva lavastamo ja ompelimo ovat jäämässä rakennettavan kerrostalon jalkoihin. Niille on siis joka tapauksessa löydettävä uusi sija.
Osa päättäjistä ja kaupunkilaisista ei suoralta kädeltä ole valmis verovaroin tukemaan Kisalinnaa ylläpitävää Savonlinnan työväenyhdistystä ja sen omaisuuden kunnostusta.
Siksi sille haetaan nyt myös vaihtoehtoja. Monet niistä ovat tuttuja entuudestaan.
Savonlinnasalista ei ole teatteriksi. Se rakennettiin aikanaan konsertti- ja kokoustilaksi, eivätkä sen neliöt ja kuutiot yksinkertaisesti muovaudu näytelmien estradiksi, eivätkä varsinkaan teatterin nyt kaipaamiksi oheistiloiksi.
Uuden kirjaston yhteyteenkään ei teatteria saa enää istutettua. Sen suunnittelu kulkee omia latujaan.
Vanhan kirjaston muutos teatteriksi ja kulun helpottaminen Nälkälinnanmäelle söisivät puolestaan vielä suuremman tukun rahaa, kuin nyt ennakoidut Kisalinnan muutostyöt.
Kokonaan uuden teatteritalon rakentaminen kaupunkiin olisi ratkaisuna ihanteellisin. Tässä taloussaumassa sen haikailu on kuitenkin täysin epärealistista.
Kiistoilla Kisalinnasta teatterin kotina on pitkät ja painavat perinteet. Teatterin vuokrasopimuksia on kautta aikain ilkeilty työväenyhdistyksen kassaan hyvin heruttavaksi lypsylehmäksi.
Savonlinnalla on lähivuosina edessään muutoinkin mittavat investointitarpeet. Olisiko siis uutta lihavaa riitaa sittenkin parempi laiha kompromissi, Kisalinnan kunnostus teatterilaisten toiveita mukaillen? Heidän vaateensa kun eivät ole millään muotoa suureellisia.