
07.09.2010 10:40
Mikä on tämän yhteiskunnan tärkein tuotannontekijä? Ei maa, ei työ eikä pääoma vaan häpeä.
Tämä talousmuoto on vuosisatojen ajan loihtinut meissä väärää häpeää ja häpeän pelkoa ja kiihdyttänyt sillä kasvuaan. Skottiälykkö Adam Smith huomasi 1700-luvulla, että katu-uskottavalla eurooppalaisella päivätyöläisellä piti olla pellavapaita.
Se ei ollut välttämättömyys, mutta sen puute oli häpeä.
Nyt puhutaan tavaroiden kielestä. Sosiaalinen status, menestys avioliittomarkkinoilla, jopa ihmisen identiteetti ja persoonallisuus riippuvat hänen omistamiensa tavaroiden määrästä ja uutuusarvosta.
Mahtava uskottelukoneisto uskottelee meille niin.
Moni nuori ihminen häpeäisi esimerkiksi sellaista aataminaikuista kännykkää, jollainen minulla on. Siitä huolimatta, että se on kätevä käyttää. Silti siitä puuttuu kaikki, jopa kamera. Sillä voi vain soittaa.
Pidän sen vapaaehtoisesti niin kauan kuin se toimii. Uuden kännykän uudet ominaisuudet eivät tekisi minusta parempaa ihmistä. Kännykkähäpeän kestän ja nautin siitä. Niin perverssi olen.
Mutta tämän yhteiskunnan julmimpia näytelmiä nähdään siellä, missä lapset vertailevat tavaroitaan toisten tavaroihin, vanhempiaan toisten vanhempiin ja kotiolojaan toisten kotioloihin.
Lasten kanssa ammatikseen työskentelevät aikuiset kuten opettajat ja erilaiset ammattiauttajat ovat yleensä keskiluokkaisia jo taustaltaan ja täyttävät hyvän ihmisen standardit. Useimmiten he täyttävät jo perintöjensä takia myös omaisuusstandardit, jotka yhteiskunta hyvään kansalaiseen liittää.
Heidän pitäisi saada herkkyyskoulutusta häpeän taloustieteessä ja sosiologiassa.
Professori Tim Jackson tukeutuu talousnobelisti Amartya Seniin: niin kauan kuin tavara on sosiaalisen elämän keskiössä, sitä ei ole ikinä tarpeeksi.
Lisäys ei enää lisää hyvinvointia, sivistystä eikä älyä vaan vähentää niitä. Lisätarpeen peruste on pelkkä sosiaalinen vertailu, häpeän välttäminen. Standardi on aina karkaamassa.
Kolkko tunne valtaa minut aina, kun astun oikein ajanmukaiseen ja kiiltävään kotiin.
Mitä varten tuo kaikki? Miksei sen tilalla ole sisältöä, vaikka taidetta? Sitä saisi samalla rahalla paljon. Maa on täynnä lahjakkaita taiteilijoita, jotka auttavat meitä siirtämään henkisen kapasiteettimme rajoja, mutta pysyvät silti rutiköyhinä.
Siirtyköön häpeä niiltä, joilla ei ole niille, joilla on. Ihan vaan lastemme ja lastenlastemme ja Äiti Maan vuoksi.
Pertti Martiskainen
pertti.martiskainen@ita-savo.fi