07.09.2010 02:09
Eduskunta aloittaa tänään syysistuntokauden. Arkadianmäelle on leviämässä vaalihermostuneisuutta, kun edustakuntavaaleihin on aikaa vajaa kahdeksan kuukautta.
Hallitus antaa syksyn aikana vielä yli 200 esitystä, mikä on ennätyksellinen määrä. Salissa kuullaan varmasti normaalia räväkämpiä puheenvuoroja, joilla yritetään kosiskella äänestäjiä.
Oppositio tekee vähintään kaksi välikysymystä hallitukselle. On helppo ennustaa, että yhden välikysymyksen aihe on nuorten työllisyystilanne. Se tukisi SDP:n aloittamaa nuorisotyöttömyyskampanjaa.
Vaalikamppailusta tulee myrskyisä. Näin ennakoi eduskunnan varapuhemies Seppo Kääriäinen (kesk.) STT:n haastattelussa.
Kääriäinen arvioi, että muutoksia on tulossa ja ne voivat olla hyvinkin merkittäviä. Moni nykyisistä kansanedustajista saattaa jäädä valitsematta.
Kääriäinen väläytti viikonloppuna Hufvudstadsbladetissa kuvaa tulevaisuuden oikeistolaisesta Suomesta, jonka presidentti on kokoomuksen Sauli Niinistö ja perussuomalaisten Timo Soini on ministerinä kokoomuksen Jyrki Kataisen hallituksessa
Keskustan vanhan isännän puheissa huokuu vahva huoli perussuomalaisten suosiosta. Perussuomalaiset nakertaa sekä keskustan että SDP:n kannatusta.
Soini on paaluttanut puolueensa tavoitteen 15 kansanedustajapaikkaan, mikä tarkoittaisi selvää lisäystä nykyisestä viidestä paikasta.
Perussuomalaisten nousu on tehnyt eteläsavolaiset kansanedustajat nöyriksi. He eivät tänään Itä-Savossa julkaistun jutun mukaan karsasta perussuomalaisia.
Lähes kaikki vaalipiirin kansanedustajat puoluetaustasta riippumatta ovat valmiita hallitusyhteistyöhön perussuomalaisten kanssa, jos tällainen tilanne eduskuntavaalien jälkeen tulee eteen. Luonnollisesti he asettavat normaalit pelisäännöt hallitusyhteistyön ehdoiksi.
Perussuomalaisten vaalivoitto ei ole todellakaan vielä plakkarissa. Puolue on pitkälti karismaattisen Soinin varassa.
Perussuomalaiset menestyy, mikäli he pystyvät saamaan uskottavan ehdokaskaartin eri puolille Suomea.
Protestipuolueen heikkous on kuitenkin haavoittuvuus. Hallitusvalta pakottaa puolueen lieventämään puheitaan, joten tukijat voivat hetkessä kadota sen takaa. On hyvä muistaa, että valta näivetti SMP:n.