– Enkä mä muille ilmoita mun sydän surujani, toistelivat Puolan, Saksan, Turkin ja Savonlinnan nuoret yhä uudelleen Unta ja unelmaa -musikaalin herkässä yhteisessä numerossa Savonlinnasalissa sunnuntaina.
10.05.2010 17:22
Unta ja unelmaa, esitys Savonlinnasalissa 9.5. Savonlinnan taidelukion, Fürstenaun yhteiskoulun, Garwolinin yhteiskoulun ja Canakkalen taidelukion yhteistuotanto.
Kun Oodi ilolle päättyi sunnuntai-iltana Savonlinnasalissa, nousi yleisö spontaanisti seisomaan ja osoittamaan suosiotaan lähes 200 nuorelle neljästä maasta. Intoutuneet suosionosoitukset eivät ottaneet laantuakseen.
Tunnelma on vahva: takana oli eri maiden nuorten omat ja yhteiset esitykset ja kahden vuoden työ, joka nyt huipentui.
Rokkisovitus EU:n kansallislauluksi otettuun Beethovenin 9.sinfonian teemaan toi särmää, ja Kira Boesen-Muhosen yksinkertainen mutta vaikuttava ohjaus mykisti.
Yhteisnumerot, Taivas on sininen ja valkoinen sekä Oodi ilolle kuroivat kasaan parin tunnin kokonaisuuden, jonka alkupuolen muodosti Savonlinnan taidelukion musikaali. Unta ja unelmaa oli hengästyttävä tykitys: lauluja toisensa perään, tiivistä tekstiä, tansseja, roolihahmoja, värikkäitä, oivaltavia pukuja.
Energiaa, iloa ja taitoa oli lavan täydeltä.
Teksti ja musiikki olivat nuorten käsialaa, samoin Artian puvustus ja Artemian lavastus. Mukana oli 18 soittajan yhtye ja noin 80 laulajaa, joista parikymmentä lauloi sooloja.
Löyhä juoni seurasi epävarman tytön hapuilua nuoruuden suruissa sekä kykyjen etsimistä musikaalia varten. Yksinäisyys väistyy, elämä kantaa ja ilo löytyy myös musiikissa.
Musikaalintuottamisjakso antoi tilaa karrikatyyreille, ja läpi koko teoksen toinen toistaan parempi nuori laulaja sai esittää kykynsä.
Tärkein oli koko joukko, joka lauloi, tanssi ja näytteli täysillä alusta loppuun. Tunnelmasta toiseen siirryttiin vauhdilla, suuri joukko yllätti aina uudestaan.
Täysi tunnustus musiikin säveltämisestä, sovittamisesta, esittämisestä sekä huolellisesta näyttämötyöskentelystä. Vain suomalaisnuoret toivat lavalle ikioman tuotoksen, muut esittivät valmista tavaraa.
Korvaan jäi soimaan Sara Karin Haluan tulla tähdeksi -laulu.
Taidelukion nuorten oma musikaali tarjosi hyvän vertailukohdan ulkomaisten vieraiden numeroille. Suomeen oli tuotu maistiaisia koulujen osaamisesta, varsinaisen musikaalin kukin erittää omassa maassaan.
Turkki tarjosi puhtaasti kansanmusiikkia ja -tanssia. Ensimmäinen numero esitteli kaksi hyvä-äänistä laulajatarta ja neljä kansallispukuista tanssijaa, joiden hillitty liikekieli hurmasi. Musiikin eksotiikkaa vahvistivat vahvat lyömäsoittimet sekä viulujen kiemurtelevat kuviot. Esitys vei kauas itään.
Saksalaiset tarjosivat ensin puhallinkimaran, joka yhdisti Beethovenin ja Beatlesin. Letkeä sovitus käytti niin Yellow submarinea kuin Kohtalosinfoniaa. Tyttökuoro lauloi puhaltimien säestyksellä iloisesti ja saksalaisosuuden päätti 80-luvun hitti, kylmää sotaa vastustava 99 Luftballoons, jossa kuultiin vahvoja sooloja.
Puolalaiset yllättivät: ensimmäinen numero oli puhtaasti klassista musiikkia, mukana kuoro ja tanssiryhmä tyylinä kansantanssista jalostettua balettia. Nyky-Suomessa tällainen klassiseen panostaminen vaatisi varsinkin pojilta jo rohkeutta: komea ja yllättävä veto, raikas esitys kevyen musiikin joukossa.
Komeaa oli laulukin. Ääntä lähti kuin aikuisten oopperakuorosta, lukiolaispojatkin kuulostivat aikamiehiltä. Puolan solistit olivat myös loistavia, lavalla ensimmäisenä laulanut nuori nainen veti voimalla ja tunteella kuin ammattilainen.
Taikkarin bändi peitti maasta toiseen siirtymiset improvisaatioilla, ja tarina jatkoi liittymäkohdissa. Koko ilta oli outo ja monimuotoinen kokonaisuus, joka liikutti ja avarsi maailman rajoja.
Riitta-Leena Lempinen-Vesa
