Tasokasta teatteria Rantasalmen syrjäkylällä. Kirjailija Waltaria esitetään Kolkontaipaleen koululla vielä kuusi kertaa.
15.10.2009 20:52 | Päivitetty 16.10.2009 10:55
Kirjailija Waltari. Laboratorioteatteri Fennica ja Teatteri Figuuri. Käsikirjoitus, ohjaus ja näyttelijät: Mika Juusela, Mikko Moisio ja Antti Kemppainen. Ensi-ilta Kolkontaipaleen koululla Rantasalmella 10.10. 2009.
Huoneteatterin hämyisä, 1920-lukua lähentyvä, intiimi tunnelma. Kolkontaipaleen vanhan koulun voimistelusalin tummat hirsiseinät imevät kynttilänvalon lepattaviksi varjoiksi kirveen jäljille.
Nyt jykevät iskut kajahtelevat viinitahraisen pöydän ääreltä, erotiikkanuken kätkevän ja paljastavan vanerilaukun kannesta, kolhiutuneilta keittiötikkailta ja kuluneelta puulattialta elämäntuskan hioessa jalokiveään.
Kirjailija Waltari -näytelmän päähenkilö Mikko Moisio riippuu sisäisen vimmansa ristillä kirjailija Olavi Paavolaisen armottoman kritiikin, palvelijansa, Kuoleman ja Lutherin, kaikkien noiden kipupisteidensä ahdistamana.
Näyttelijäkolmikko, Moisio Waltarina, Paavolaista ja Kuolema esittävä Mika Juusela, sekä palvelijoita, ystäviä ja Lutheria tulkitseva Antti Kemppainen, virittävät jännitteisen ja tiheän tunnelman. Mielen syövereistä soveltuu ristiriitojen täyttämä elämä. Älyllisyyden taakka on raskas osa, mutta se suo myös tuskallista nautintoa ja voimaa riidellä kohtalonsa kanssa.
Dynaaminen esitys luotaa syviä tasoja. Mikko Moisio sisäistää vahvasti Waltarin luomistuskan. Tulenkantajien suunnannäyttäjä, Mika Juuselan Paavolainen, taistelee pykälineen Waltarista armottoman ajatustensa käsittelijän ja sisäistyneen etsijän. Synkän yksinpuhelun tunnelma ja kaiken lakihenkisen ahdistavuuden läsnäolo tunkevat syvälle mielen syvyyksiin.
Antti Kemppaisen useissa, varsinkin palvelijan rooleissa, on monipuolista, hienoa huumoria. Tosin tuskainen ja nöyrtyvä Luther jää hieman irrallisesti Juuselan jykevän Kuoleman varjoon.
Vahva tekijäkolmikko kietoo tarinaan suuren joukon kirjailijan kehitykseen vaikuttaneita näkymättömiä ihmisiä. Isä on yksi heistä. Hänen osuuttaan ristivalotetaan vaikuttavassa kohtauksessa lapsuuden syvien kokemusten kautta.
Laboratorioteatteri Fennican ja Teatteri Figuurin tutkimusmatka Mika Waltarin kirjailijan elämään päättyy hyvin seesteiseen hetkeen.
On tultu aikaan kun kaikki kiihkeys on vasta nupullaan. Puhtaan papinpojan hartaalla naiviudella Waltari lausuu kiitoslitaniaansa luonnon pikkuihmeistä. Hän osoittaa ajatustensa ainutlaatuisuuden kiittämällä Luojaansa myös hiiristä, jota kukaan muu ei varmasti tee.
Peräseinällä ystävien katumusmessun hyminä Kyrie eleison kertaa muistot uudelleen. Syvyysvaikutelma kirkastaa kontrastia: Vaikuttavan esityksen vaikuttava loppu.
Väliajalla yleisö nauttii kahvia Waltarin ajan ruusukupeista aikakauden kahvileipien kera. Tunnelma on hiljainen ja arvokas niin kuin entisajan teatterissa ainakin. Pois lähtiessä loistaa valo vanhan koulun korkeista ikkunoista maantielle asti.
Ennustuksista huolimatta kaikki Euroopan syrjäkylät eivät ole kokonaan hiljenneet. Ammattimainen ja tasokas teatteri sopii vanhalle kyläkoululle oikein hyvin.
Aini Rössi
