RSS
Tekstikoko: A A A
KULTTUURIHAN EI KUOLE TAPPAMALLA

Savonlinnan teatterin ja Itä-Savon järjestämä kulttuurikeskustelussa toimivat alustajina Tiina Luhtaniemi, Jan Hultin, Riitta Moisander, Maija Jalkanen ja puheenjohtajana oli Tuomo Yli-Huttula.

Vauhdilla läpi Savonlinnan kulttuurin

11.03.2010 22:12 | Päivitetty 11.03.2010 22:13

Torstai-iltana käytiin Wivi Lönn -salissa monivivahteinen ja iloisesti velloa kulttuurikeskustelu, jonka tärkein päätelmä oli se, että Savonlinnan kulttuuria ei niin vain tapeta ja että keskustelua toden totta tarvitaan. Keskustelun otsikko oli Kulttuurin kuolema – kukas sen pahan tappaisi.

Seuraavan kerran paikalla toivottiin myös niitä, joiden mielestä Savonlinnan kulttuuria ei tarvita eikä vain kulttuuri-uskovia.

– Talkoilla täällä on aina tehty, eikä kulttuurin elinvoima ole rahasta kiinni. Mutta täällä on myös ammattitaiteilijoita, joiden pitää syödäkin, muistutti taidetoimikunnan sihteeri Riitta Moisander.

Yleisössä istunut Christine Lund toivoi keskustelua myös Savonlinnan hallintokulttuurista, jota hän piti aggressiivisena ja sivistymättömänä.

Ja jos koko kansan uskotaan pelastuvan luovan talouden avulla, pitäisi luovien aineiden osuutta lisätä jo peruskoulun ala-asteella ja kulttuurin tekijöiden näkyvyyttä lisätä.

Tulostettava sivu

Keskustelua aiheesta

Aiheesta ei ole vielä keskustelua



TUOREIMMAT UUTISET

Ilmoitus
Ilmoitus