Error processing SSI file
RSS-syötteet -> klikkaa tästä!
Tekstikoko: A A A

Kaija (Heli Sairanen, vas), Tessa Rintanen (Jonna Sairanen) ja Maija Ruoto (Raija Jääskeläinen) seuraavat Tarleena Korpi-Rintasen (Annikki Karvinen) päivittelyä matkalla saunomaan.

Unelmia ja maatilamatkailuhommia

09.07. 22:40

Savonrannan näytelmäryhmän Jouluksi kotiin on komediallinen musiikkinäytelmä, jossa leskiäiti kahden tyttärensä kanssa ryhtyy toteuttamaan unelmiaan.

Maallemuutto, kova halu saada uusi matkailuyritys toimimaan ja päästä jouluksi kotiin lähtevät kuljettamaan näytelmää.

– Esimerkiksi sitku-ajattelusta käy se, että aletaan rakentaa omaa taloa. Oman katon alle on päästävä tietysti jouluksi. Sitten sitä muutetaan sinne rakennustöiden keskelle ja koitetaan tehdä epätoivoisesti sinne joulun tunnelmaa, näytelmän käsikirjoittaja ja ohjaaja Anja Tiainen kuvailee.

Näytelmässäkin halutaan jouluksi kotiin. Maallemuuttajien suunnitelmat ja toiveet ovat suurempia kuin miten ne yleensä todellisuudessa voivat toteutua. Työ ei kuitenkaan ole kaikki kaikessa, sillä maalla on poikamiehiä, jotka huomaavat sinkkusisarukset nopeasti.

Näytelmän lukuisten, hersyvien hahmojen keskeltä esiin nousee toinen sisaruksista, Maija Ruoto, jota esittää Raija Heikkilä. Vaalea Maija on viaton ja herttaisen naiivi, herkkä ja uskoo kaikista ihmisissä olevaan hyvyyteen. Rinnalla Heli Sairasen esittämä tumma sisar Kaija Wilmanstrand on järkevä, käytännöllinen ja kipakka.

– Raija löysi Maijan rooliin todella hienosti puhdasmielisyyden ja uskon ihmisiin. Luulen, että katsojat alkavat näytelmän edetessä miettiä miten Maijalle käy ja toivoa, että hyvin, Tiainen hymyilee.

Näytelmäryhmän viime kesän näytelmä, Savonrannan historiaan pureutunut Haetannooko tuo mittään oli yleisömenestys. Katsomo kävi näytöksissä ahtaiksi ja kaikki naapurienkin saunajakkarat valjastettiin palvelemaan teatteriyleisöä. Nyt Säimenen myllylle on rakennettu uusi katsomo, josta jokainen näkee yhtä hyvin.

Säimenen myllyllä esitettävän Jouluksi kotiin-näytelmän ensi-ilta on lauantaina 11. heinäkuuta kello 18.Muut esitykset sunnuntaina 12. heinäkuuta kello 14, keskiviikkona 15. heinäkuuta kello 14, sekä torstaina ja perjantaina 16–17. heinäkuuta kello 18.



Keskustelua aiheesta

Aiheesta ei ole vielä keskustelua



Error processing SSI file
Ilmoitus
Ilmoitus