
Marita Koskelo, Laura Vartio ja Kirsi Uutinen eli Triihvoo esittää sunnuntai-iltapäivällä Ilolassa Mehtolan neijot -teoksen.
09.10. 09:47
Laura Vartiota harmittaa: juuri, kun oli saanut sovittua Triihvoo-yhtyeensä muiden jäsenien kanssa keikkapäivän Savonlinnassa, kävikin ilmi, että samana päivänä on sekä Nainen kuin jäätynyt sampanja -pienoisoopperan esitys että Juhlagaala.
– Toivotaan, että jotkut jaksavat lähteä ennen näitä Ilolaan kuulemaan Mehtolan neitoja, miettii Vartio, Savonlinnasta lähtöisin oleva kansanmuusikko.
– Säestin pienestä pitäen Savonlinnassa tanhuporukoita harmonikalla. Taidelukiossa ja Takamuksessa kansanmusiikki iski vielä vahvemmin. Vuoden opiskelin klassista soittoa Jyväskylässä, mutta sitten oli pakko vaihtaa kansamusiikkiin ja Joensuuhun, kertoo Vartio.
Hän valmistui kansanmuusikoksi ja musiikkipedagogiksi Joensuun ammattikorkeakoulussa ja opettaa nykyään Joensuussa, Savonlinnan musiikkiopistossa ja Linnalassa.
Sunnuntaina Vartio tuo Savonlinnaan opiskelutoverinsa Marita Koskelon ja Kirsi Uutisen. Naiset muodostavat yhdessä Triihvoo-yhtyeen. Sunnuntaina trio esittää noin 45 minuuttia kestävän Mehtolan neijot -teoksen, joka pohjautuu kesälahtelaisen runonlaulajan Juhana Kainulaisen teksteihin.
Trio on säveltänyt ja sovittanut itse musiikin Juhana Kainulaisen teksteihin. Kokoonpanossa ovat haitari, kantele, laulu, kitara, nokkahuilu, erilaiset lyömäsoittimet ja jouhikko. Yhtye esittää rouheaa ja monipuolista kansanmusiikkia.
– Me kaikki vastaavamme musiikin säveltämisestä, sovittamisesta ja esittämisestä. Kaikki myös laulamme, välillä kolmiäänistä. Mehtolan neijot ovat välillä romanttisia, välillä on hurjaa menoa. Ja kaikkea siltä väliltä, nauraa Laura Vartio.
Mehtolan neijot kantaesitettiin syksyllä 2008 Ilomantsissa.
Mehtolan neijot Ilolassa su 11.10. klo 14. Liput 6 €