
Housut pois -esitystä pääsee jälleen seuraamaan loppusyksystä.
29.08.2010 16:43
Torstai-iltana kutsuu Savonlinnan teatteri kaiken kansan maistelemaan makupaloja alkavan, 97. näytäntökauden näytelmistä. Teatteri kauden avajaisista on tullut jo savonlinnalainen perinne.
– Avajaisissa esittävät näyttelijät pätkiä siitä, mitä tuleman pitää. Lisäksi he valmistanut muutamia huumoripitoisia numeroita, ja luvassa on musiikkiakin, kertoo teatterinjohtaja Tiina Luhtaniemi.
Teatterin syksyssä on kaksi näytelmää: syyskuun 18:ntena ensi-iltaan tuleva draama Viimeinen juna länteen, jonka on kirjoittanut Raija Talvio, sekä viime keväänä suuren suosion saanut Housut pois -musikaali. Sen uusintaensi-ilta on lokakuun puolivälissä.
Tammikuussa ensi-iltaan tulee Agapetuksen Aatamin puvussa ja vähän Eevankin
Savonlinnan Teatterin näytäntökauden avajaiset to 2.9. kello 19. Kahvitarjoilu. Vapaa pääsy.