
Tarinateatteriohjaaja ja taidemajatalo Ilolan emäntä Tuija Jormakka haluaa tehdä tarinateatteria tutuksi myös savonlinnalaisille. Tarinateatteri on yhteisöllinen taidemuoto, jossa ihmisten kertomat tarinat tehdään eläväksi draamaksi näyttämölle.
27.09.2009 19:54
Tarinateatteriohjaaja Tuija Jormakka aloittaa tiistaina Savonlinnassa uuden ryhmän, jossa harjoitellaan tarinateatterin tekemistä aivan alkeista aloittaen. Kyseessä on ensimmäinen tarinateatterikurssi Savonlinnassa.
Alkeiskurssille voivat osallistua kaikki menetelmästä kiinnostuneet aikuiset. Mitään pohjatietoja ja -taitoja, kuten aiempaa näyttämökokemusta, ei tarvita. Tarinateatteriryhmä kokoontuu Miekkoniemellä Ilolassa joka toinen tiistai-ilta 29. syyskuuta alkaen.
Tarinateatteri tarkoittaa ihmisten kertomien tarinoiden jakamista ja tekemistä näkyviksi. Tarinateatteri on improvisaatioteatteria, jossa yleisö luo käsikirjoituksen kertomalla tarinoita kokemuksistaan, tunteistaan ja ajatuksistaan. Tärkeää on kuunteleminen ja kuulluksi tuleminen.
Tarinateatteri on suosittu soveltavan teatterin menetelmä, jota on tehty Suomessa noin 20 vuoden ajan.
Marja-Liisa Karjalainen