
– Lukioaika on tärkeää nuoren identiteetin muotoutumisessa. Taidelukioista nuoret saavat tärkeää pääomaa, joka ei mene hukkaan, vaikkei taiteesta tulisi ammattia, sanoo Mikko Seppänen.
03.09.2010 22:20
Viime keväänä teki Sibelius-Akatemian musiikkikasvatuksen osaston yhtyesoitonlehtori Mikko Seppänen epätavallisen liikkeen: haki töitä Savonlinnasta. Syksyllä hän aloitti taidelukion musiikkilinjan ensimmäisen musiikinopettajan Rainer Takasen seuraajana eikä ole katunut päätöstään.
Hyppy korkeakoulusta taidelukioon tuntuu ensiajatuksena oudolta. Seppänen saa sen vaikuttamaan loogiselta.
– Olimme jo pidemmän aikaa miettineet vaimoni kanssa, että jokin pienempi kaupunki voisi olla hyvä paikka elää meille ja kahdelle lapsellemme. Kun Rainerin paikka tuli hakuun, en epäröinyt hetkeäkään hakea sitä, hän perustelee.
Lue lisää lauantain Itä-Savosta!