Kolme suomalaista suurta laulajaa Olavinlinnan lavalla sunnuntai-iltana ja kuoron lahjoittamat vastat: Matti Salminen, Camilla Nylund ja Jorma Silvasti.
13.07.2009 16:23 | Päivitetty 13.07.2009 17:07
Martti Talvelan muistokonsertti Olavinlinnassa 12.7. joht. Kyösti Haatanen, sol. Camilla Nylund, Jyrki Korhonen, Jorma Silvasti, Matti Salminen, Timo Riihonen, Mika Kares. Savonlinnan oopperajuhlakuoro- ja orkesteri. Eri säveltäjiä.
Martti Talvelan muistokonsertista muodostui jotain enemmän kuin suuri musiikkitapahtuma. Tuntui, että sekä yleisö että esiintyjät olivat mukana koko sydämestään, ja täpötäydelle Linnanpihalla syntyi vahva yhteenkuuluvaisuuden henki.
Kyösti Haatasen paluu oopperajuhlakuoron- ja orkesterin eteen herätti myös nostalgisia tunteita, samoin solistien antaumuksellinen tulkinta ja katsomoon saakka kantanut yhteishenki.
Suurimman työn konsertin eteen on tehnyt Kyösti Haatanen, jonka piti laatia konserttiohjelma Erkki Tammelan kanssa. Tammelan äkillinen poismeno noin vuosi sitten muutti suunnitelmia, ja viime syksynä oopperajuhlakuoron johtamisen jättänyt Haatanen sai suuren tehtävän.
Haatanen ei lähtenyt laatimaan sirpaleista aariakavalkadia vaan valitsi tyylikkäästi suuria kokonaisuuksia harvasta teoksesta. Monen aarian ja kuoron kokonaisuudet vetivät kuulijan syvälle teosten maailmoihin.
Konsertti käynnistyi iloisesti Ryöstö Seraljista -oopperan alkusoitolla ja Belmonten ja Osminin aarialla. Basso Jyrki Korhonen ja Jorma Silvasti kiistelivät veikeästi, orkesteri ilotteli Mozartin muka-itämaisille sävelillä ja kuoro intoutui vauhdikkaaseen janatsaarimenoon.
Vasta 22-vuotias mikkeliläisbasso Timo Riihonen lauloi siististi ja lupauksia antavasti Taikahuilun vaativan Isis ja Osiris -aarian. Riihonen olemus muistuttaa nuorta Talvelaa, ja nuori laulaja yltää hyvin myös matalimpiin ääniin.
Jevgeni Onegin -oopperan kolmessa suuressa aariassa Tshaikovskin haikea surumieli ja vahva tunnevirta puhuttelivat suomalaisyleisöä, varsinkin kun tulkkeina oli maan kärkikykyjä ja ilmeikäs, eläytyvä oopperajuhlaorkesteri.
Camilla Nylundin tumma, vahva sopraano loi Tatjanan aarialle käsinkosketeltavaa dramatiikkaa. Nylund on suuri laulaja, jonka karisma on kasvanut vuosi vuodelta. Äänessä on terästä ja tahtoa, mutta myös herkkyyttä.
Jorma Silvastin latautunut Lenskin aaria sai yleisön kyyneliin, myös laulaja itse pyyhki silmäkulmiaan. Silvastin intensiivinen, joka nuotin merkityksen esiin kaivava tulkinta olisi varmasti saanut myös Martti Talvelan hyväksynnän. Jyrki Korhosen muhkea basso loi lempeän ja lämpimän Greminin.
Mika Kareksen kaunis, ehjä basso tulkitsi Paavon monologin tyylikkäästi. Kokkosen musiikki soi autuaallisena.
Boris Godunovin Kruunajaiskohtaus oli yhtä juhlaa. Orkesteri pauhasi slaavilaista iloa, kellot kalkattivat, kuoro ylisti tsaaria. Jyrki Korhonen, konsertin työmyyrä, oli vahva ja majesteetillinen Boris.
Matti Salminen on uskomaton: ylärekisteri on kirkkaan kiinteä ja voimakas, ja alarekisteri jatkuu vaivatta aina vain matalammas. Ikä ei tunnu. Filipin monologissa kuultiin koskettavaa legatoa. Duetto inkvisiittorin, Jyrki Korhonen, kanssa oli vaikuttava. Camilla Nylund oli upea Elisabetta.
Konsertin päätti Wagnerin Parsifalin Pääsiäiskohtaus, jossa Jorma Silvasti, Matti Salminen, kuoro ja orkesteri loivat yli-inhimillisiä, ajattomia hetkiä. Orkesteri herkutteli Haatasen johdolla Wagnerin alati liikkuvilla sävelvuolla, joka häipyi lähes kuulumattomiin, kasvoi vähä vähältä tyynestä epätoivosta lohdun ja sovituksen hymniin.
Salminen ja Silvasti ovat laulaneet Parsifalia maailman johtavilla oopperalavoilla, ja niinpä nämä kaksi maailmantähteä, armoitettua tulkitsijaa ja lavasäteilijää, loivat loisteliaan päätöksen konsertille.
Riitta-Leena Lempinen-Vesa
