Olavinlinna 1509: käskynhaltijana Eerik Bielke, Jarmo Mäkinen, ja rouvansa Gunilla, Satu Silvo.
10.04.2009 23:57 | Päivitetty 13.04.2009 12:52
Kari Hakala–Tytti Issakainen: Yhdestoista hetki. Pääsiäisdraaman ensi-ilta Olavinlinnassa 10.4.. Ohjaus: Kari Hakala, puvut: Seija Silvennoinen, lavastus: Tapani Rantanen, nuket: Anuliisa Anttilainen ja Hanna Pekonen. Rooleissa mm. Jarmo Mäkinen, Satu Silvo, Markku Tuulenkari, Ilpo Mikkonen, Reidar Palmgren, Pauli Poranen, Kirsti Kuosmanen, Esko Kovero, Kari Hakala ja savonlinnalaisia harrastajia.
Yhdestoista hetki on raikas ja tuore pääsiäisdraama, joka uskoo teatterin keinoihin. Esitys jakaantuu vahvasti kahtia: ensin eletään Olavinlinnassa 1500-luvulla ja kerrataan ehkä liiankin yksityiskohtaisesti Suomen tilannetta ja linnan historiaa. Sitten siirrytään kiertävän teatteriseurueen miraakkeli-esitykseen.
Tempo ja tunnelma muuttuvat hetkessä. Näyttämö säkenöi ja tempaa kirpeän tuulen läpikotaisin kylmettäneet katsojat valtaansa.
Teatteritaide näyttää voimansa: Jeesuksen elämästä syntyy nopeatempoinen, virtuoottinen esitys, jossa tunnelmat vaihtuvat silmänräpäyksessä, ajoitukset ovat kellontarkkoja, mielikuvia luodaan vähästä ja nopeasti.
Jokainen katsoja ymmärtää, miksi Olavinlinnan pääsiäisnäytelmään tarvittiin tällä kertaa suuri joukko ammattinäyttelijöitä. Tähän ei paraskaan harrastaja pystyisi. Tarvitaan raudankovia ammattilaisia, ja niitä on nyt Olavinlinnaan rakennettu pieni lava pullollaan.
Jeesuksen elämäntarina ja sen opetukset tulevat tuoreina ja raikkaina esille. Poissa on alleviivaus ja liiallinen tunnelmointi, se lievä siirappisuus, johon Raamatun tapahtumien kuvittaminen saattaa sortua.
Oppimaton kansa, jota esittävät harrastajanäyttelijät ja joksi myös varsinainen yleisö temmataan, seuraa ihmetellen Jeesuksen elämäntaipaleen karrikoitua ja selkeää esitystä.
Suuret, taitavasti liikutetut nuket ovat ihmeitä, hirveä Barabbas-nukke herättää kauhua. Kertoja vie tarinaa, ja näyttelijät vaihtavat roolejaan alituiseen.
Kaikki tapahtuu Raamattua kunnioittaen ja sen sanomaa korostaen. Kertojat muistavat osoittaa opettavaiset sanansa katsojille, myös 2000-luvun yleisölle.
Välillä on pakko nauraa, eikä se tunnu yhtään loukkaavalta. Hyvä maku ja kunnioittava ote ovat päällimmäisinä.
Kari Hakala on ohjannut kohtausten virran tarkasti. Alkupuolen jäykkyys tuntuu harkitulta: vastakohta korostaa lopun eläväistä esitystä.
Loppuhetkillä kaksi aikaa, Jeesuksen kärsimysaika ja 1500-luvun Olavinlinna, kohtaavat. Ylösnousemus tulee todeksi, pääsiäispäivän ihmeestä tulee moninkertainen. Kuolemasta ja pelosta nousevat elämä ja ilo.
Ensi-iltayleisö oli haltioissaan: loistavaa teatterityötä, uudenlaista, ei-arvattavaa. Puvut ovat loisteliaat, lavasteet vievät 1500-luvulla.
Kansaa esittävät harrastajat tuntuvat aidoilta keskiajan ihmisiltä. Monella on suuriakin repliikkejä, myös savoksi. Miraakkeli-osuuden runomuotoinen tekstikin ilahduttaa.
Näyttelijät näyttivät muuntumiskykynsä. Jarmo Mäkinen tärkeilee Eerik Bielkenä ja huokuu lämpöä ja huumoriakin miraakkeliosuudessa. Satu Silvo on ylpeä linnanrouva ja loistaa kertojana ja monena Raamatun hahmona Kirsti Kuosmasen rinnalla.
Reidar Palmgrenin tiukka venäläisneuvottelija vaihtuu koskettavaksi Jeesukseksi. Esko Kovero on rehvakas venäläinen, myöhemmin moni-ilmeinen kiertävä näyttelijä.
Markku Tuulenkari on läpi näytelmän kylähullu Lalli, josta tuleekin sankari. Pauli Porasen sotilas on pilkallinen irvailija. Kari Hakala korvaa yllättäen edesmenneen Osmo Sikion Veli Olauksen roolissa.
Tällaista pääsiäisnäytelmää ei ole missään ennen nähty. Savonlinna-Säämingin seurakunta on antanut mahdollisuuden tärkeälle teatteriteolle.
Riitta-Leena Lempinen-Vesa
