RSS
Tekstikoko: A A A
ROMEO JA JULIA OLAVINLINNAAN

Balettijuhlilla nähtävä Romeo ja Julia -tulkinta nähtiin ensikertaa viime viikolla Petroskoissa.

Romeo ja Julia matkalla Savonlinnaan

16.04.2010 12:56

Savonlinnan balettijuhlilla nähtävä uusi Romeo ja Julia -koreografia sai ensi-illan Petroskoissa heinäkuun 1. päivänä. Samalla avattiin Petroskoin musiikki- ja draamateatterin rakennus uudelleen kolmen vuoden remontin jälkeen.

Juhlien johtaja Hannu Hyttinen on hyvin tyytyväinen näkemäänsä. Romeon ja Julian koreografian on laatinut Kirill Simonov, jonka viimekesäinen Joutsenlampi ihastutti tuoreudellaan Olavinlinnassa.

– Simonovin tulkinta Romeosta ja Juliasta on uudenlainen, tässä ajassa oleva versio klassikkoteoksesta. Aika on häivytetty: nyt ei olla enää 1400-luvun Veronassa, vaan paikka ja aika voivat olla mitä vain, mikä näkyy puvuissa ja myös tanssin kielessä, kuvailee Hyttinen.

– Uusi tulkinta tuo koko balettiin tuoreutta ja satuttavuutta: tämä surullinen rakkaustarina voisi tapahtua nykyaikanakin missä tahansa, jossa on olemassa kaksi toisilleen vihollista poolia.

Viidennet Savonlinnan Balettijuhlat järjestetään Olavinlinnassa 6.–8. elokuuta. Juhlilla nähdään säveltäjä kolmena iltana Sergei Prokofjevin baletti Romeo ja Julia Petroskoin musiikki- ja draamateatterin tulkintana kapellimestarina Sergei Inkov.

Julian roolin tulkitsee 7.elokuuta Suomen Kansallisbaletissakin menestyksekkäästi vieraillut Liettuan Kansallisbaletin ensitanssijatar Egle Spokaite. Hän voitti Helsingin kansainvälisen balettikilpailun vuonna 1995. Romeon roolin tanssii nuori lahjakkuus Martinas Remeikas Liettuasta.

Kirill Simonov on sanonut teoksesta: ”Jokainen aika etsii omia kasvojaan. Sergei Prokefjevin musiikki tarjoaa valtavan emotionaalisen ärsykkeen.”

Savonlinnan balettijuhlat 6.–8.8. Olavinlinnassa

Tulostettava sivu

Keskustelua aiheesta

Aiheesta ei ole vielä keskustelua



TUOREIMMAT UUTISET

Ilmoitus
Ilmoitus