Romeo, Anatoli Skuratov, kantaa valekuollutta Juliaa, Aleftina Mukhorktikova. Kirill Simonovin tuoreessa koreografiassa ovat tunteet rajuja.
07.08.2009 15:39
Sergei Prokofjev: Romeo ja Julia -baletin ensi-ilta Olavinlinnassa 6.8. Petroskoin draama- ja musiikkiteatterin vierailu Savonlinnan balettijuhlilla. Koreografia Kirill Simonov, musiikin johto: Sergei Inkov, lavastus: Emil Kapelush, puvut: Stephanie von Graurok, valot: Aleksandr Mustonen. Rooleissa: Anatoli Skuratov, Aleftina Mukhorktikova, Vadimir Varnava, Cesar Ochirov, Marina Zukova. Petroskoin draamateatterin balettikuoro ja orkesteri.
Miekat ovat vaihtuneet nyrkkeihin ja revolvereihin, pussihousut mustiin farkkuihin, prinsessamekot mustaan treenisalialusasuun. Veronan palatsien sijaan tanssitaan rakennustyömaalla, kulta kimaltaa vain vankoissa tukeissa, jotka roikkuvat Olavinlinnan lavan yllä.
Kirill Simonovin luoma Romeo ja Julia on suuri kokemus, joka tuo klassisen baletin tähän päivään raadollisena, totena ja koskettavana. Prokofjevin loisteliaan musiikkiin ja Simonovin rajun koreografian ristiriita ravistaa hereille.
Petroskoin draamateatterin versiossa ei mikään ole sievistelevää eikä koristeellista, vaan estetiikka on rajua ja elämänmakuista. Simonovin liikekieli on hurjalla tavalla kaunista, se koskettaa suoremmin ja syvemmin kuin perinteinen klassinen baletti.
Tässä on yksi vastaus kysymykseen, onko klassisella baletilla tulevaisuutta vai jääkö se 1800-luvun kauneusihanteiden reliikiksi. Simonov näyttää, että taidemuodolla on sanottavaa uusille sukupolville ja että se voi imeä itseensä ympäröivää maailmaa.
Simonov on muovannut Shakespearen tarinaa ja Prokofjevin kohtausten sisältöä, mutta perustarina on tuttu: vihollisleireihin kuuluvat nuoret rakastuvat ja saavat toisensa vasta kuolemassa.
Savonlinnalaisilla on mielessä oopperajuhlien Romeo ja Julia 90-luvun alusta. Laszlo Seregin perinteinen, värikkään satukirjamainen versio kertoi tarinan uskollisesti. Nyt ollaan toisissa tunnelmissa, vaikka musiikki on sama.
Prokofjevin musiikki maalaa loputtoman värikkäällä paletilla niin Julian lapsekasta iloa, Romeon elämäntuskaa kuin nuorten viatonta intohimoa ja kuoleman pimeyttä. Valottomat rotkot ja herkät akvarellit ovat vieri vieressä.
Käytössä on perussinfoniaorkesterin lisäksi suuri joukko soittimia mandoliinista bassopasuunaan ja saksofoneihin. Karjalan tasavallan orkesteri on kovan haasteen edessä: pienehkö jousisto jää vääjäämättä suuren puhallinarsenaalin jalkoihin. Musiikki on teknisesti vaativaa, ja pitkälle matkalle mahtui rosoja. Kapellimestari Inkov pitää musiikin vahvassa otteessaan ja luo komean kaaren: palkeet jyrähtävät auki vasta lopun kuolinkohtauksissa.
Tähän suurien tunteiden sävelmaailmaan tuo Simonov groteskin liikekielensä, jossa toisto, sulo, kulmikkuus, huumori ja tragedia ovat yhtäaikaa läsnä. Koreografia kunnioittaa säveltäjän työtä. Usein liike saa impulssin yhden soitinryhmän kuviosta ja kasvaa toiston kautta merkittäväksi.
Joukkokohtauksissa Simonov on parhaimmillaan. Synkkä ja huvittava elävät vierekkäin, pesijänaisten ilo muuttuu hetkessä tapon todistajien kauhuksi. Tanssiaisissa on iloa ja voimaa, suurta liikettä.
20-luvun gangsteriaika näkyy naisten vaatteissa ja esimerkiksi siinä, että Romeo hukuttaa Tybaltin kuin monessa elokuvassa. Aleksandr Mustosen valosuunnittelu uskoo sivuvaloon, mikä alleviivaa visualisoinnin karua dramatiikkaa.
Romeo ja Julia on tuoreinta, mitä Olavinlinnan lavalla on tänä vuonna nähty. Tämä versio luo klassikkoon uusia syvyyksiä ja näyttää suuntaa koko taidemuodolle ja saa samalla yleisön puolelleen.
Anatoli Skuratov, Romeo, ja Aleftina Mukhorktikova, Julia, tanssivat katsojien sydämiin. Tosin Julia jää alussa hieman vieraaksi, mutta nousee kolmannessa näytöksessä esille. Romeon vahvat yksintanssit uhkuvat miehisyyttä. Rakkauskohtaukset seuraavat musiikkia, jonka intohimoaallot näkyvät selkeästi tanssissakin.
Lavan hurmuri on Mercutio, Vadimir Varnava, jonka hulluttelu hurmaa ja korkeat hypyt hämmästyttävät. Imettäjästä on tullut Julian ystävä, nuori nainen, joka rakastuu Mercutioon. Marina Zinkova tanssii roolin antautuvasti.
Ikävää oli se, että balettijuhlien myyntikoneisto näyttää yskineen pahan kerran: katsomossa oli melkoisen tyhjää. Romeon ja Julian moderni versio on tanssimaailmassa tapaus, joka oikein markkinoituna olisi varmasti vetänyt täysiä katsomoita.
Riitta-Leena Lempinen-Vesa
