RSS
Tekstikoko: A A A
PUTKINOTKOSTA UUSI NÄYTELMÄ

Juutas Käkriäistä esittää Jari Liukkonen.

Putkinotko herää eloon

24.07.2009 17:03

Savonlinnan teatterin uusi Putkinotko-näytelmä nähdään ensimmäistä kertaa kaupungin 370-vuotispäivänä aidossa ympäristössä, Lehtiniemen Inhan tilalla eli Putkinotkossa. Kimmo Lavasteen dramatisointi Säämingin suuren pojan, Joel Lehtosen, klassikosta esitetään ammattilaisvoimin.

Musiikin ovat säveltäneet Sanna Kurki-Suonio ja Laura Vartio, joka on yksi kolmihenkisestä orkesterista. Lauluja on 12, tyylinä paikoin hyvinkin arkaainen kansanmusiikki.

Näytelmässä ovat kaikki Savonlinnan teatterin näyttelijät sekä joukko iltanäyttelijöitä ja lapsiavustajia. Rooleja on 23,osa näyttelijöistä tekee useita rooleja.

Esityksiä varten on historiallinen Putkinotko, Lehtosen entinen tila, kunnostettu talkoovoimin. Kesäteatterialueelle on rakennettu uusi lava.

Kimmo Lavasta kutsuu näytelmää musiikilliseksi draamakomediaksi. Hauskuus syntyy ennen kaikkea Juutas Käkriäisen perisuomalaisesta hahmosta. Roolin tekee Jari Liukkonen.

– Juutas on äkkipikainen, laiska ja sitten yht’äkkiä liiankin puuhakas, rakastaa lapsiaan yli kaiken. Hän miettii paljon, touhuaa omiaan, analysoi Kimmo Lavaste, joka myös ohjaa näytelmän.

– Iloa tuovat myös lapset, joita piisaa.

Juutasta ja lapsilaumaa paimentaa kipakka Rosina, Marjaana Kuusniemi. Kimmo Lavasteen mukaan kuvaa Putkinotko osuvasti suomalaista yhteiskuntaa.

– Lehtonen kuvasi harvinaisen hienosti sitä tilannetta, joka Suomessa oli juuri ennen sisällissotaa. Putkinotkon tapahtumavuosi on 1917, ja me kaikkihan tiedämme, mitä seuraavana talvena tapahtui.

Lavaste halusi pistää koko romaanin tapahtumaan näyttämölle.

– Kaikki tapahtuu yhden päivän aikana, monessa paikassa. Käydään Savonlinnan torilla, sirkuksessa ja Mesopotamiassa eli Miekkoniemellä, muistuttaa Lavaste.

Lavastuksesta vastaa Jarmo Hirvonen ja puvustuksesta Jenni Purmonen.

Joel Lehtonen: Putkinotko, romaanin pohjalta draamakomediaksi dramatisoinut Kimmo Lavaste. Savonlinnan teatterin ensi-ilta 29.7. Putkinotkossa.

Tulostettava sivu

Keskustelua aiheesta

Aiheesta ei ole vielä keskustelua



TUOREIMMAT UUTISET

Ilmoitus
Ilmoitus