RSS-syötteet -> klikkaa tästä!
Tekstikoko: A A A

Pelkotiloja Pinnassa

09.10. 09:46

Hanna-Kaisa Kuronen meni ysiluokkalaisena kuvataidekerhoon Rantasalmella. Taide vei siihen, että Kurosella on nyt ensimmäinen yksityisnäyttely Savonlinnan galleria Pinnassa.

– Taidekerho oli aika ratkaiseva juttu. Sen jälkeen oli luontevaa hakea Savonlinnan taidelukioon. Kuvataidelinja oli itsestäänselvyys, kertoo Kuronen.

– Pitkä taideaineeni oli graafinen ja tilasuunnittelu, joten siitä alkoi elämä viivan ja tarkan piirtämisen kanssa.

Koulun jälkeen suunta oli selvä: taidetta opiskelemaan. Ensimmäinen opiskelupaikka oli Artia Savonlinnassa. Vuodesta 2006 Kuronen on opiskellut kuvataiteilijaksi Kankaanpäässä. Valmistuminen häämöttää jo.

– Taidegrafiikka on ehdottomasti minun juttuni. Olen sellainen pienen ja tarkan piipertäjä, pidän viivoista ja yksityiskohdista.

– Nykyään en enää kaiverra perinteisesti kuparilaatalle vaan teen monotypioita, joihin yhdistyy myös piirtäminen, kertoo Kuronen.

Hanna-Kaisa Kuronen ei halua tehdä kuvia, joissa kaikki on sievää ja siloista. Pieneen vauvaan yhdistyy uhkaava varis, toiseen sotilas ja rynnäkkökivääri.

– Särmä, pelottavan ja rajun yhdistäminen johonkin perinteisen pehmeään työstä kiinnostava. Haen töilläni piilotettuja tunteita, kuvaan hiljaista myrskyä ja etsin merkkejä julmuudesta, pelosta, surusta, ylpeydestä sekä yksinäisyydestä.

Pelkotila, Hanna-Kaisa Kurosen taidegrafiikkaa 18.10. saakka Galleria Pinnassa ma-pe klo 11-17, la-su klo 11-13.



Keskustelua aiheesta

Aiheesta ei ole vielä keskustelua



Ilmoitus
Ilmoitus