
– Lasten ja nuorten teatterissa on tärkeää, että kaikki saavat tehdä yhtä paljon. Tässä vaiheessa ei saa tulla vielä tähtiä, sanoo Kira Boesen-Muhonen.
14.10.2009 22:00 | Päivitetty 15.10.2009 12:06
Savonlinnalainen näyttelijä-taidepedagogi Kira Boesen-Muhonen sai keskiviikkona Etelä-Savon taidetoimikunnan taidekasvatuspalkinnon. Palkinnon perusteena oli ennen kaikkea Boesen-Muhosen työ lasten ja nuorten teatterikasvatuksen parissa.
– Boesen-Muhonen on jo pitkään ohjannut lasten ja nuorten näytelmiä, joissa lasten oma ääni on kuulunut. Lisäksi hän on luonut Savonlinnan teatterin kanssa toimintamallin, jossa lapset pääsevät tekemään teatteria oikeassa ympäristössä, perusteli taidetoimikunnan pääsihteeri Riitta Moisander Boesen-Muhosen palkitsemista.
Boesen-Muhonen on vetänyt viiden vuoden ajan taidekoulu Hyrrää, jossa toimii tanssinopetuksen lisäksi myös lapsi- ja nuorisoteatteri. Lapset ja nuoret harjoittelevat Savonlinnan teatterin tiloissa, ja kaikki esitykset pidetään myös teatterissa.
Boesen-Muhonen on ohjannut tätä ennen muun muassa teatteri Tirinässä menestysnäytelmän Joko lasket likkalapse sekä taidelukion Seitsemän veljestä. Tälläkin kaudella hän ohjaa sekä Hyrrän että taidelukion nuoria.
– Lasten ja nuorten teatterissa ei saa vielä nostaa tähtiä. Kuka voi sanoa 16-vuotiaasta, että hän on hyvä tai ei ole? Kaikille pitää antaa mahdollisuus päästä taiteen maailmaan, sanoom Boesen Muhonen.
Boesen-Muhosen mielestä on taide lapselle kuin paikkausainetta, joka täyttää rikkinäiset, tyhjät kohdat, auttaa pysymään kasassa ja kasvamaan omaan mittaansa.