
Punkaharjulainen toimittaja-kirjailija Mauno Saari on hämmästynyt ja pahoillaan Paavo Haavikko -elämäkerran etukäteen aiheuttamasta kohinasta. – Näköjään Heikki Haavikko ja Jukka Kemppinen haluavat tehdä kaikkensa markkinoidakseen kirjaani etukäteen, hän kuitenkin vitsailee.
21.08.2009 11:50
Edesmenneen akateemikko Paavo Haavikon (1931–2008) poika Heikki Haavikko yrittää estää isäänsä koskevan elämäkertakirjan julkaisemisen. Haavikko-niminen mies -kirjan kirjoittaja on punkaharjulainen toimittaja-kirjailija Mauno Saari, Paavo Haavikon hyvä ystävä.
Helsingin Sanomat kertoi torstaina, että Heikki Haavikko on vaatinut saada lukea teoksen käsikirjoituksen etukäteen. Tällainen ulkopuolisen henkilön tekemä ennakkotarkistus katsotaan kuitenkin ennakkosensuuriksi, mikä ei ole Suomen perustuslain mukaista.
– Tämä on hyvin merkittävä, joskin myös erittäin omalaatuinen sananvapauskysymys. Minulle ei tule koko urani ajalta mieleen mitään vastaavaa tapausta, jossa kirjan julkaiseminen yritettäisiin estää etukäteen tuntematta sanaakaan sen sisällöstä, Saari kummastelee.
Saari toteaa, että hän on useaan otteeseen yrittänyt saada yhteyttä Heikki Haavikkoon ja pyytänyt tältä haastattelua kirjaa varten. Heikki Haavikko ei ole vastannut Saaren viesteihin.
– Jos Heikki olisi suostunut yhteistyöhön ja kirjaa olisi tehty hyvässä hengessä, niin totta kai hän olisi saanut oikolukea oman osuutensa teoksesta, ehkäpä koko käsikirjoituksenkin. Tässä ei ole kysymys mistään salailusta, Saari sanoo.
Heikki Haavikko on vienyt asian Helsingin käräjäoikeuteen, joka antaa asiasta päätöksen todennäköisesti ensi viikolla. Teoksen ilmestyy lokakuussa, ja se on Saaren mukaan viimeistelyä vaille valmis. Hän on tehnyt työtä teoksen aineiston kokoamisessa ja kirjoittamisessa intensiivisesti kahden vuoden ajan.
Saari kertoo olleensa Heikki Haavikon kanssa hyvissä ja ystävällisissä väleissä aina Paavo Haavikon sairastumiseen saakka. Henkilökohtaisia kaunoja miesten välillä ei pitäisi olla.
Saari ei ihmettelisi, vaikka kirjasta kohistaisiin vielä sen ilmestymisen jälkeenkin. Oikeusprosessin takia Saari ei kuitenkaan aio muuttaa teoksesta sanaakaan.
Marja-Liisa Karjalainen