Vsevolod Grivnovin Don José jää pahasti Stella Grigorianin Carmenin jalkoihin. Grigorian on loistava Carmen.
06.07.2010 12:12
Georges Bizet: Carmen. Ensi-ilta Savonlinnan oopperajuhlilla 3.7. Musiikin johto: Jacques Delacote, ohjaus: Marianne Mörck, kuorojen valmennus Matti Hyökki ja Leena Astikainen, lavastus: Anna Kontek, puvut: Ann-Maria Anttila. Rooleissa mm. Stella Grigorian, Vsevolod Grivnov, Grazia Doronzia, Luis Ledesma. Savonlinnan oopperajuhlaorkesteri ja -kuoro, Iloinen lapsikuoro ja Juventus.
Olavinlinnan lavalle palasi virkistynyt Carmen, joka tavoittaa vasta nyt sen, mihin ohjaaja Marianne Mörck on alun perin tähdännyt: Carmen on luonnonvoima, joka ei voi itselleen mitään, joka valloittaa ja tekee tuhoa.
Raikastuneen tulkinnan tärkein tekijä on kapellimestari Jacques Delacote, joka tietää, kuinka Bizet’n suosikkimusiikkiin saadaan iloa ja intohimoa. Delacote on johtanut oopperan yli 400 kertaa, joten ote on suvereeni.
Lisää valloittavaa vauhtia yhtäälle, mietteliästä aikaa toisaalla, ja kuorokin tekee nyansseja aikaisempaa herkemmin. Tempot elävät aarioiden sisällä, ja orkesterista nousee esiin ennen kuulumattomia yksityiskohtia.
Senttien paksuisen pölykerroksen alta ilmestyy värikäs ja valloittava musiikkiteos.
Delacoten ote tarttuu myös laulajiin, ja teos tempaa mukaansa ennen näkemättömällä tavalla.
Yksi raikkaan tulkinnan tae on Stella Grigorian, joka on kuin Carmen itse: leikkisä, nopea, kärsimätön, luonnollinen, hullutteleva ja kerrassaan hurmaava. Grigorianissa on samaa luonnonvoimaisuutta kuin hänen esittämässään hahmossa, ja niinpä Carmenista puuttuu usein nähty elähtänyt tekoviettelevyys.
Grigorianin avoin mezzosopraano soi vahvana, se rääkyy kirouksia ja houkuttelee hunajaisena. Grigorian nauraa räkättää, eikä kukaan välitä siitä, ettei intonaatio ole aina täydellinen.
Carmenin rakkaat, Vsevolod Grivnov Don Joséna ja Luis Ledesma Escamillona, eivät yllä Grigorianin tasolle. Parhaimmillaan Grivnovin tenori kantaa hyvin, mutta päällimmäiseksi piirtyy jököttävä lavaolemus.
Luis Ledesma on ulkoisesti vaikuttava Escamillo, mutta ääni tuntuu jäävän lavalle.
Suurin sydäntensärkijä on oopperan kiltti tyttö Micaela, Grazia Doronzia, jonka osalle tulevat seesteisen kauniit aariat. Doronzian linjakas laulu kuului illan hienoimpiin.
Hannu Jurmu ja John Hancock salakuljettajina saavat suut hymyyn. Pari on kuin parhaasta sketsistä, oikeasti hauska ja nokkela. Ensemblet mustalaistyttöjen kanssa iskevät tarkkoina, nopea liike ja pikkujekut toimivat.
Mustakallio- ja Lappeenranta-voittaja Marjukka Tepponen tekee debyyttinsä Olavinlinnan lavalla mustalaistyttö Fresquitana. Tepponen on luonteva ja uskottava, ääni on kaunis ja kirkas, toki vielä hieman pieni, kehittymässä. On hyvä huomata, että kilpailuvoittajillakin on vielä paljon matkaa suureksi laulajaksi.
Audrey Babcockin Mercedes, samoin Andrey Bondarenkon kersantti vakuuttavat. Mikhail Kolelishvili on vahvaääninen luutnantti Zuniga.
Oopperajuhlakuoro näyttää parhaimpansa: laulu on rytmisesti iskevää, puhdasta ja sävykästä. Hiljaiset kohdat hivelevät mieltä, ja juhlakohtaukset täyttävät koko katsomon jylyllään.
Tupakkatehtaan tytöt tappelivat kuin henkensä edestä: repimistä, huutoa, ilkkumista, samalla vaikuttavaa laulua. Matti Hyökin työ kuoron johdossa kantaa hyvää hedelmää.
Savonlinnan lapsi- ja nuorisokuorot ovat myös hyvässä iskussa. Laulu soi varmana, ja lapset näyttelevät luontevasti, yhtä hyvin kuin aikuiskuoro.
Ohjaaja Marianne Mörck haluaa lavalle liikettä ja elämää, ja niinpä näyttämöllä tapahtuu lähes koko ajan. Välillä taustaliike ja jalkojen rahina vievät tehoa päätapahtumalta.
Tämän kesän Carmen kannattaa kokea.
Riitta-Leena Lempinen-Vesa
