Tekstikoko: A A A
OOPPERAN KANTAESITYS SIIRTYY

– Päätös Il Fenicen lykkäämisestä ei ollut helppo, koska kotimaiset uutuusoopperat tuovat juhlille kaivattua särmää, sanoo juhlien johtaja Jan Hultin.

Oopperajuhlat lykkää kantaesitystä

09.10.2009 13:49

Savonlinnan oopperajuhlilla ei nähdä kotimaista kantaesitystä vuonna 2010, toisin kuin juhlat tiedotti viime keväänä. Kimmo Hakolan tragikomedia Il Fenice pääsee Olavinlinnan näyttämölle vasta kesällä 2012. Kantaesityksen lykkäämisestä päätti juhlien hallitus keskiviikkoiltana.

Lykkäyksen syynä ovat huonontuneet talouden näkymät. Kotimaiset kantaesitykset ovat tähän saakka tuottaneet juhlille joka kerta noin puolen miljoonan euron tappiot. Juhlien johtajan Jan Hultinin mukaan halutaan nyt kerätä varoja tappioiden varalta jo etukäteen eikä tehdä jälkikäteen velkaa tappion katteeksi.

– Päätös ei ollut helppo, koska kotimaiset uutuusoopperat tuovat juhlille kaivattua särmää, sanoo juhlien johtaja Jan Hultin.

Kesällä 2012 juhlitaan Savonlinnan oopperajuhlien satavuotisjuhlaa. Hultinin mukaan on tarkoitus, että Il Fenicen kantaesitys on osa juhlintaa. Hän väläyttelee myös ideaa nuoriso-oopperasta lastenoopperoiden jatkoksi.

Oopperajuhlat on kerran aikaisemmin lykännyt ja lopulta perunut kantaesityksen. Juhlat tilasi Veli-Matti Puumalalta Anna-Liisa -oopperan, mutta ei esittänyt lopulta teosta. Se kantaesitettiin tänä syksynä Aleksanterin teatterissa.

– Il Fenicestä ei olla luopumassa. Tähän ei liity mitään dramatiikkaa. Asiasta on keskusteltu tekijätiimin kanssa, ja he suhtautuvat asiaan ymmärryksellä, sanoo Hultin.

Oopperajuhlilla on käynnissä neuvottelut kesän 2010 vierailusta eteläranskalaisen Nizzan oopperan kanssa. Teoksia ei vielä anneta julkisuuteen.

Riitta-Leena Lempinen-Vesa

Tulostettava sivu

Keskustelua aiheesta

Aiheesta ei ole vielä keskustelua



TUOREIMMAT UUTISET

Ilmoitus
Ilmoitus