09.10.2009 14:28
* * *
Gallagherin rääväsuiset aikamiespojat eivät ole tehneet 2000-luvulla mitään kiinnostavaa. Definitely Maybe on parhaita debyyttilevyjä ikinä ja Morning Glory sekin klassikko, mutta myöhemmillä tuotoksillaan Oasis on lasketellut alamäkeä. Siltikin, vaikka pahamaineinen Be Here Now ei ole niin huono levy kuin väitetään.
Yllätys onkin suuri, kun Dig Out Your Soulilla näyttäytyy vireä ja energinen Oasis. Uutukainen on rouheaa, rennolla ranteella soitettua rockia psykedeliamaustein, ja Liam, Noel ja kumppanit kirmaavat kuin varsat kevätlaitumella. Vaikka perusasioissa eli klassisessa brittipopissa ja -rockissa pysytään, musiikki kuulostaa tuoreelta – määre, jota Oasikseen ei ole voinut aikoihin liittää.
The Shock Of The Lightningilla bändi meuhkaa tarttuvasti The Whon malliin, ja väkevästi svengaavat Bag It Up ja The Turning tarjoilevat uudenlaista vääntöä, jota Oasiksen musiikkiin on kaivattu. Melankolinen tunnelmapala I´m Outta Time on sekin nappisuoritus, vaikka veljesten John Lennon -pakkomielle vain pahenee: biisin lopussa on pätkä arvatkaapa-kenen puhetta.
Spontaanin kuuloisella levyllä on myös puutteensa. Soundimaailma on sen verran onnistunut, että monet biisit nojaavat siihen, ja osa sävellyksistä tuntuukin raakileilta. Silti Dig Out Your Soul herättää kummasti toiveita. Ehkä Oasiksella on edelleen jotain annettavaa.
Antti Pulkkinen
Santana: Multi-Dimensional Warrior
* *
Tuplakokoelma esittelee biisejä, jotka ovat jääneet pop-hittien varjoon. Ykköslevylle on koottu ns. sanomallisia biisejä albumeilta, jotka eivät ole olleet suuria kaupallisia menestyksiä. Kakkosella on kitarainstrumentaaleja.
Idea on ok, mutta kokoelmana tämä ei kanna. Instrumentaalit ovat liian usein löysiä, jopa imeliä laahauksia, jotka menettelevät albumien välipaloina, mutta 70 minuuttia yhtä ja samaa putkeen on liikaa.
Sama pätee laulettuihin kappaleisiin. Niissä veisataan veljeyttä, spirituaalisuutta ja muuta yhteistä hyvää, mutta liian usein sokerisesti ja aneemisesti.
Santanan tunnusmerkit ovat aina olleet räväkät rytmit ja sujuvat pop-biisit. Tältä levyltä ei oikein löydy kumpiakaan.
Jonna Tervomaa: Lemmikit 1998 – 2008
* * * *
Kaksikko Tervomaa-Vilkkumaa aloitti suurin piirtein samoihin aikoihin soolotouhut. Vilkkumaa on vetänyt myynnillisesti pitemmän korren ja tämä Jonna Tervomaan best of kertoo sekin, miksi.
Tervomaa on persoonallinen lauluntekijä, joka on pitäytynyt itselleen ominaisimmassa, indie-henkisessä musiikissa. Hän ei ole koskaan nostanut itseään korostetusti esille, vaan pitäytynyt yhtenä bändin jäsenistä.
Tervomaan biisitkin ovat vaativia. Niissä on ennemminkin kestävää kuunneltavuutta kuin iskevää hittihakuisuutta. Melodiat ovat sujuvia ja hienoja, mutta vähemmän itsestään selviä. Se selittänee sen, että Tervomaa on säilyttänyt vakiosuosionsa, mutta välttynyt mainstream-kurimukselta.
Kokoelman kakkoslevy on hieno keksintö. Peräti 17 harvinaista ja uutta biisiä on varsinaista asiakaspalvelua niille, jotka haluavat kaivautua syvemmälle.
Anssi Mehtälä
