Kylän tytöt haluavat tervehtiä kreivitärtä, joukossa tytöksi pukeutunut Cherubino (Susann Végh). Kuninkaallinen ooppera tuo Figaron häät jonnekin 50-luvun lopulle.
28.07.2010 16:13
W.A. Mozart: Figaron häät. Tukholman kuninkaallisen oopperan ensi-ilta Olavinlinnassa 27.7. Musiikin johto: Stefan Klingele, ohjaus ja lavastus:Ole Anders Tandberg, puvut: Maria Geber. Rooleissa: Johan Edholm, Marianne Hellgren Staykov, Lennart Forsén, Agneta Lundgren, Susann Végh, Ola Eliasson, Magnus Kyhle, Sara Olsson ym. Tukholman oopperan kuoro ja orkesteri.
Hauska, kepeä, musiikkia korostava, viihdyttävä ja oivaltava.
Tukholman oopperan Figaron häät on kerrassaan loistava näyttö siitä, kuinka koomisesta oopperasta saa oikeasti koomista.
Ruotsalaisten tulkinta on tuore ja elävä, täysin valloittava. Se perustuu tarkalle ensemble-työskentelyllä, jossa tärkeintä ovat tyypit ja yhteistyö, kokonaisilmaisu, ei vain hyvä ääni.
Esitys henkii sitä, että me kaikki olemme tämän takana täysin. Kaksikko Klingele-Tandberg on luonut pienen teatteri-ihmeen.
Lavastus on yksinkertainen: ensin vain paljon ovia ja muutama tuoli. Puutarha-kuvassa kasvavat suuret männyt, ja maa peittyy häänvalkoisella lumella.
Librettohan on täynnä pähkähulluja vetoja. Jo alkukuva on hassu: mies mittailee suloisen musiikin säestyksellä, mahtuuko hääparin sänky makuukammariin.
Sänkypuuhien ympärillä pyörii koko oopperakin. Rakkaudesta juonitaan, yritetään itsemurhaa, janotaan kostoja tai suunnitellaan viettelyitä. Välillä löytyy kadotettuja äitejä ja isiä, solmitaan avioliittoja, petetään ja annetaan anteeksi.
Tässä versiossa farssi ei piiloudu pönötyksen taakse vaan hyppää häikäilemättä silmille: Cherubino piiloutuu lampunvarjostimen alle, ovista tullaan ja mennään, käytetään valeasuja .Cherubino on vanhempien naisten leikkikalu, joka pääsee tositoimiin tämän tästä. Onhan tämä aika seksipitoista, silti jotenkin puhdasta.
Elävyys lähtee musiikista, josta kapellimestari Stefan Klingele on pyyhkinyt pölyt perusteellisesti. Hän on koulinut pienehkön orkesterinsa luontevasti hengittävään, yksityiskohtia korostavaan tulkintaan.
Jouset säkättävät sähköisesti tai laulavat tukahdettua tuskaa, oboe hyväilee lohtua, huilu ryöppyää iloa. Kontrabasson mörinä säestää hetkeä, jolloin oven takaa ilmestyy kirves kuin Hohdossa ikään.
Sulokkaat aariat tulkitaan täydesti. Klingele on lisäillyt ohjauksen tarpeeseen välikkeitä ja parafraaseja, ja hän itse soittaa hulppeasti improvisoiden continuo-osuudet. Ei cembalon rapinaa vaan milloin mitäkin hauskuutta vanhalla pianolla.
Ohjaaja Ole Anders Tandberg on kuunnellut Mozartinsa tarkasti ja lukenut libreton rivinvälit. Hän pistää laulajat liikkumaankin musiikin mukaan.
Ohjaus tihkuu seksiä, vaikka mitään ei oikeasti lavalla tapahdu: muutama vihje, ja mielikuvitus hoitaa loput.
Tandberg maalaa kreivin ja kreivittären jääkylmän avioliittohelvetin muutamalla eleellä. Kun maailma ei pyörikään kreivin navan ympärillä, ei herran raivoa liennytä hovineitojen ylistyslaulu. Sulolaulu ja mulkoileva kreivi ovat mainio vastakohta.
Tandberg on katsonut chaplininsa ja tomit ja jerryt, ja näiden efektejä nähdään nyt näyttämöllä. Mozartin elävä, riemukas henki ja nykykatsojalle tutut konventiot yhdistyvät.
Johan Edholm on sydämellinen ja vahva Figaro, joka sähköistää tullessaan lavan. Hänen Susannassa, Marianne Hellgren Staykov, on raikas ja kirpeänhauska, ääni on kaunis ja raikas. Ola Eliasson on kerrassaan loistava petturi-kreivi, hyvä-ääninen karrikatyyri.
Susann Veghtin seksihullu Cherubino on oopperan hassuin olento. Veghin tummankarhea ääni loistaa suloisissa aarioissa. Agneta Lundgren on mehevä Marcellina, joka yhdessä Bartolon eli Lennart Forsénin kanssa luo mainion hömppäpariskunnan.
Olavinlinnasta poistui iloisesti hymyilevä yleisö. Osaisivatkohan suomalaiset olla näin ihanan kepeitä ja oivaltavia?
Riitta-Leena Lempinen-Vesa
