Error processing SSI file
Tilaa Ilmoita Eturivi
RSS-syötteet -> klikkaa tästä!
Tekstikoko: A A A

Kirjailija tutkii, diagnosoi ja viiltää

22.07. 13:13

– Kyllähän Väinö Linna on omaa luokkaansa, yksittäisellä kirjailijalla ei enää nykyään voi olla samanlaista painoarvoa. Nykytodellisuus on sen verran hajautuneempi, että siitä ei yksi kirja riitä kertomaan, sanoo kirjallisuudentutkija Jussi Ojajärvi.

Ojajärvi on lupautunut pitämään puheenvuoron kirjailijan yhteiskunnallisesta roolista Pentinkulman päivien pääjuhlassa Urjalassa Pirkanmaalla. Perinteikkään kirjallisuustapahtuman teemana on tänä vuonna Parantaako kirjailijan veitsi?

Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla -romaanitrilogiasta ilmestyi ensimmäinen osa 50 vuotta sitten. Tuntemattoman sotilaan ohella se on vaikuttanut oleellisesti siihen, miten suomalaiset ymmärtävät historiaansa.

Linnan romaani punaisista ja valkoisista vaikutti Ojajärven mukaan keskeisesti siihenkin, että Suomea pyrittiin 1960-luvulta lähtien rakentamaan entistä tasa-arvoisemmaksi. Yhteiskuntatieteilijät olivat näkyvästi samalla asialla ja poliittiset päättäjät panivat toimeksi.

– Tulo- ja varallisuuserot alkoivat taas kasvaa 1990-luvun puolivälin jälkeen. Tämä näkyy kirjallisuudessakin: luokkaerot ovat alkaneet tulla kirjallisuudessa esiin 2000-luvun alusta lähtien, luonnehtii Ojajärvi.

Esimerkiksi Arto Salminen, Juha Seppälä ja Reko Lundan ovat Ojajärven mukaan kuvanneet uutta luokkayhteiskuntaa osuvasti. Mari Mörön Kiltin yön lahjoissa viisivuotias päähenkilö ei yhteiskunnan eriarvoisuudesta tiedä, mutta joutuu silti sen murjomaksi. Kari Hotakainen kuvaa Juoksuhaudantiessä, miten porvarillisen elämän turvallisuus murtuu.

Kirjailija on Ojajärven mukaan yhteiskunnallinen vaikuttaja, ainakin niin kauan kuin kirjastolaitos tuo kirjat laajan lukijakunnan ulottuville. Toisaalta kirjallisuus ei enää ole samalla tavoin koko kansan media kuin se oli Väinö Linnan aikana.

– Kaupallinen televisio ehkä on sellainen, mutta sen merkitys yhteiskunnassa on pikemminkin oireellinen kuin diagnosoiva, sanoo Ojajärvi.

Pentinkulman päivät alkavat Urjalassa sunnuntaina 26. heinäkuuta. Pääjuhlaa vietetään 1. elokuuta. STT



Keskustelua aiheesta

Aiheesta ei ole vielä keskustelua



Ilmoitus
Error processing SSI file