RSS
Tekstikoko: A A A
PAJATSO VALLOITTI

Pajatson nimiroolissa valloitti Giuseppe Giacomini. Teatro Massimon kaksoisooppera sai Olavinlinnassa raikuvan lämpimän vastaanoton.

Italian intohimo lämmitti

29.07.2009 17:53

Pietro Mascagni: Cavalleria rusticana ja Ruggero Leoncavallo: Pajatso. Musiikin johto: Donato Renzetti, ohjaus: Lorenzo Mariani, lavastus ja puvut: Maurizio Balò, valaistuksen suunnittelu: Guido Levi, koreografia: Luciano Cannito, kuoron valmennus: Andrea Faidutti. Teatro Massimon orkesteri ja kuoro, Iloinen lapsikuoro ja Linnanneidot, valm. Leena Astikainen. Rooleissa Cavalleria rusticana: Marianne Cornetti, Sarah Punga, Zoran Todorovich, Carlos Almaguer, Maria José Trullu, Pajatso: Susanna Branchini, Giuseppe Giacomini, Carlos Almaguer, Amedeo Moretti, Fabio Previati. Palermon teatro Massimon ensi-ilta Savonlinnan oopperajuhlilla 28.7.

Italian lämpö laskeutui keskiviikkona Olavinlinnaan. Katsomossa oli vuoden lämpöennätys, ja hyvin ei-suomalaista lämpöä säteili myös Teatro Massimon Cavalleria rusticanan ja Pajatson esitys. Suuret intohimot riehuivat lavalla, ja tunnekuohuun tempautui mukaan myös suomalaisyleisö.

Orkesterin sointi on pehmeä ja elävä, kuoro soi kiinteänä ja lämpimänä, ja solistit heittäytyivät koko sielullaan. Oman, lähes maagisen kultauksen koko illalle loi tenorilegenda Giuseppe Giacomini Pajatson roolissa.

Jo järkyttävä, todentuntuista tulkinta Pajatson aariasta rakkauden raunioilla näytti, miksi Giacomini kuuluu sukupolvensa suurimpiin maailmassa. Lähes 70-vuotiaan laulajan ääni kantoi varsinkin korkealla hurjalla voimalla, ja suuren taiteilijan karisma sähköisti katsomon.

Teatro Massimo haluaa kertoa sisilialaiset intohimodraamat sellaisina kuin ne ovat. Ei modernisointia, ei lisämerkityksiä, vaan Marianin ohjaus esittää tragediat selkeän klassisesti.

Takaseinään on piirretty valoilla Cavalleriassa kirkko, Pajatsossa sirkusteltta. Ensimmäinen teos sijoittuu puvustuksen kautta 1800-luvulle, toinen 1950-luvulle, La Stradan ja Pasolinon mustavalkoiseen maailmaan. Savonlinnan lapsikuoro on puettu yksinkertaisiin koulupukuihin.

Cavalleria rusticanaan suuret Jeesus- ja Maria-patsaat alleviivaavat katolista tunnelmaa. Pajatson visualisointi on myös selkeä: vain pallo, keinulauta, teatterikohtauksessa pari seinää. Cavalleriassa naisten puvut tuovat väri-iloa.

Pieni tanssiryhmä toimii Cavalleriassa kuin kreikkalainen kuoro: mustiin pukeutunut joukko reagoi henkilöiden tekoihin ja puheisiin, toimii todistajana ja kommentoijana. Pienestä maalaistarinasta kasvaa antiikin tragedian veroinen.

Pajatsossa kuoro on aktiivisempi kuin cavalleriassa. Siinä näytelmäseurueen toimia seuraavat kyläläiset liikkuvat, laulavat ja elävät vahvasti mukana. Iloinen lapsikuoro ja Linnanneidot ovat oppineet ohjauksen muutamassa tunnissa ja esittävät luontevasti italialaisia lapsia, ja laulu kuuluu kiitettävästi. Suuri kiitos lapsille, suoritus olisi huima aikuisillekin!

Toteutuksessa ovat pääasiassa musiikki, laulu ja solistien tulkinnat. Kuorossa korostuvat vahvat, helposti syntyvät tenoriäänet, jollaisia Suomessa ei juuri kasva.

Koko seurueen musisointi on luontevaa ja suomalaiseen eksaktiin tulkintaan tottuneen korvaan elämänmakuista, paikoin suurpiirteistä. Kapellimestari Donato Renzetti antaa fraasien elää, rynnistää paikoin kovasti eteenpäin, jarruttaa seuraavassa mutkassa tuntuvasti ja saa syvän romanttisen, melodiarikkaan musiikin säteilemään.

Jousisto soi pehmeästi, vasket soivat kirkkaina ja puhtaina, ja suurista kohdista otetaan kaikki irti. Esitys elää ja sykkii, muusikot tekevät työnsä sellaisella lämmöllä ja tummalla sydänverellä, että katsoja tietää kokevansa jotain ainutlaatuista.

Cavalleria rusticanan välisoitto maalaa suloisesti öisiä näkyjä.

Solisteissa saadaan kuulla toinen toisensa jälkeen suurempia ääniä, luontevaa laulua ja jännittäviä värejä. Marianne Cornetti on vahva ja vaikuttava, upea Santuzza, ja tenori Zoran Todorovichin metallinen ääni kantaa komeasti. Baritoni Carlos Almaguer urakoi molemmissa teoksissa, hän on petetty Alfio sekä kaunainen pelle Tonio. Muhkea, metallinen ääni syntyy helposti.

Susanna Branchini on upea Nedda: ääni on luja ja sävykäs, siinä kuuluvat rakkaus, peittely, pelko ja viha. Teatterikohtauksessa Branchini leikittelee herkullisesti. Fabio Previati on vahvaääninen Silvio.

Suurimman vaikutuksen teki kuitenkin Pajatso, Giuseppe Giacomini, jonka rehellinen heittäytyminen teki esityksestä unohtumattoman. Ilta jää varmasti kaikkien läsnä olleiden mieleen, sen todistivat hurjat suosionosoituksetkin.

Riitta-Leena Lempinen-Vesa

Tulostettava sivu

Keskustelua aiheesta

Aiheesta ei ole vielä keskustelua



TUOREIMMAT UUTISET

Ilmoitus
Ilmoitus