Rantasalmen nuorisoteatterin uutuusnäytelmä Hukassa on hyvä olla on mainio kokonaisuus, jota katsoessa ei tarvitse kantaa huolta. Voi ihan aidosti nauraa Kari Hotakaisen hulvattomalle tekstille ja antautua Iiro Rantalan musiikin vietäväksi.
24.04.2010 19:13 | Päivitetty 24.04.2010 21:15
Kari Hotakainen– Iiro Rantala: Hukassa on hyvä paikka. Ensi-ilta Rantasalmen nuorisoteatterin Tornadossa 23.4. Ohjaus: Kaisla Pirkkalainen, musiikinjohto: Marja Ikonen, koreografia: Michael Geppert, laulujen harjoittaminen: Kari Tuunanen, lavastus: Artemia, Suvi Joronen ja Maria Jäntti, puvustus: Artia, Minna Kauhanen. Rooleissa mm: Satu Purhonen, Antti Tikkanen, Elisa Karhu, Sanna Hammar, Reetta Hälvä, Essi Rovamo, Salla Asukas, Marita Karvinen. 12 soittajan orkesteri.
Iloa, sanakipinöintiä, hurmaavaa musiikkia, mielikuvituksellinen visualisointi, tyylikäs ohjaus, taitavaa soittoa ja laulua, hallittua tanssia.
Hukassa on hyvä olla on mainio kokonaisuus, jota katsoessa ei tarvitse kantaa huolta. Voi ihan aidosti nauraa Kari Hotakaisen hulvattomalle tekstille ja antautua Iiro Rantalan musiikin vietäväksi.
Hotakainen legendarisoi suomalaisista lähiöistä ankeimman. Aikuisyleisö tyrskii naurua pitkin matkaa, ihan eri kohdassa kuin lapset, jotka näkevät vain pinnan.
Arjen tylsyydet alkavat hohtaa: urheiluruudun sinisessä kajossa loistava kalju kasvaa suuren rakkauden, H-kioski onnellisen elämän symboliksi. Betonilähiösatu onnistuu avaamaan silmiä: aikuisten tyly elämä sattuu lapsiin, isyydestä ei voi ottaa lomaa.
Välittäkää toisistanne, suvaitkaa, tukekaa ja iloitkaa, tällaista tämä on, elämä.
Siinä Hotakaisen viesti. Iiro Rantalan laulut tavoittavat sanoitusten tunnelmat, ja Marja ja Janne Ikosen sovitukset nostavat esille musiikin timantteja.
Kaisla Pirkkalainen saa herkulliset roolihahmot elämään ja reagoimaan tuoreesti. Lukioikäiset näyttelijät luovat karrikatyyrinsä heittäytyen. Rytmi on kova, ja esitys pitää katsojan otteessaan.
Michael Geppertin näyttävät, selkeät koreografiat jatkavat musiikin rytmiä. Pirkkalaisen ajatuksia tukevat savonlinnalaisopiskelijoiden tekemät puvut ja lavasteet. Yltiöpäiset, karnevalistiset puvut vievät irrottavat arjesta. Mitä tarkoittaa talonmies, jolla on punainen silinteri? Lavastus on yksinkertainen ja toimiva, sekin kuin sarjakuvasta.
Marja Ikonen pitää musiikin tiukassa hallinnassa. Orkesteri onkin esityskoneiston tasaisin osa. Puhtaus, rytmi ja sävyt ovat nuorten soittajien, enimmäkseen puhaltajien hallinnassa.
Kari Tuunanen on saanut nuoret laulamaan suurelta osin puhtaasti ja ilmaisuvoimaisesti. Varsinkin nuoret naiset kunnostautuvat.
Illan hehkuvin tähti on talonmiehen rouvan roolin tekevä Aino Korhonen, jonka räväkkä tomeruus saa nauruvedet silmiin. Korhonen on myös lyömätön laulaja.
Samaan luokkaan kuuluvat hemaiseva Helena, Elisa Karhu, sekä lystikkäät Malmin kaksoset Salla Asukas ja Marita Karvinen. Hieman hellempää otetta tarjoavat Humppa-Veikko ja Vilutti-tanssija, Reetta Hälvä ja Essi Rovamo.
Saku Purhonen Juntti-Mutterina saa työvoiton: valtavasti tekstiä ja esillä oloa melko kokemattomalle tekijällä. Hän sekä isä-kurkkupurkin roolin tekevä Antti Tikkanen ovat näytelmän keskuskaksikko, joiden kohtalon ympärillä muu pyörii. Suuret roolit, rohkeat tekijät.
Joviaali talonmies Kumpunen, Sanna Hammar, on betonitalon tasoittava tekijä, rauhan solmija.
Rantasalmella on jälleen tartuttu hurjaan urakkaan, jonka lopputulos on riemukas. Käy niinkuin hyvässä teatterissa pitääkin: aluksi yleisö ihmettelee, sitten alkaa oivaltaa ja jo melko pian on täysin mukana. Väliajalta on jo kiire seuraamaan loppua.
Esityksen jälkeen Hotakaisen viisaus jää mielenpohjalle. Moni varmaan miettii, osaisiko itsekin avautua paremmin kurkkupurkin suojasta.
Riitta-Leena Lempinen-Vesa
