Dave Grohl, Foo Fighters
09.10.2009 13:59
* * * *
Jotkut unelmat käyvät toteen. Dave Grohlin rock-unelma toteutui viime kesäkuussa, kun Foo Fighters soitti 86 000 fanille Lontoon Wembleyllä viime kesäkuussa.
Foo Fighters ei ole maailman merkittävin bändi, mutta livenä se toimii. Hitti seuraa toistaan ja vauhti pysyy kiitettävänä koko alkupuoliskon. Jättikeikka on elämys soittajillekin ja se näkyy naamasta.
Keskivaiheen akustinen jakso kielii, että stadion-elkeet alkavat hiipiä selkäytimeen FF:lläkin. Löytyy venyttelyä, laulatusta ja kitaramasturbaatiota alan perinteiden mukaisesti. Onneksi lopussa tahti tiivistyy.
Finaalissa lavalle tulevat vielä Led Zeppelinin Jimmy Page ja John Paul Jones soittamaan Rock And Rollin ja Ramble Onin. Sen parempaa kunnianosoitusta ei muusikko voi saada. Versiot ovat kaiken päätteeksi hyviä.
Kyyninenkin katsoja herkistyy kun Grohl hajoaa kyyneliin yleisölle puhuessaan. Suuri hetki musiikkimiehen uralla; yhteislaulu aiheesta Best Of You on puhutteleva encore.
The Police: Certifiable
* * * * *
Harmitti, kun Police jätti Suomen väliin reunion-kiertueellaan. Veteraanit olivat hirmuisessa iskussa rahankeruuoperaatiossaan.
Buenos Airesin enormo-stadionilla tallennettu keikka on loistava. Siinä ei ole riesana niitä pakollisia uuden levyn biisejä, joiden aikana ostetaan oluet ja käydään vessassa. The Police mätti hittiä hitin perään.
Trion yhteissoittaminen on maagista. Vähillä konsteilla luodaan täyteläinen ja moni-ilmeinen soundi ilman ylimääräisiä muusikoita tai taustanauhoja. Rytmejä kyllä taitaa klikiltä tulla ja pariin otteeseen Sting laulaa päällekkäin itsensä kanssa, mutta olkoon.
Sting, Andy Summers ja Stewart Copeland eivät tarvitse soolospotteja, koska jokainen käytännössä soittaa sooloa koko ajan, toinen toistensa lomaan. Copelandin perkussiotyöskentely esimerkiksi kappaleessa Wrapped Around Your Finger on lyömättömän innovatiivista ja Summers hyödyntää kookasta efektilootaansa älykkäästi.
Bryan Ferry: The Bête Noire Tour
* * *
Puolet tästä ilmestyi aikoinaan videona nimellä New Town. Se osuus on filmattu 1988-89, jolloin Bryan Ferry kierrätti omituista friikkirevyytään pitkin Eurooppaa.
Ferry eli Roxy Musicin jälkeisen soolouransa huippukautta ja Roxy-biisit lomittuvat tässä erinomaisesti Bete Noire- ja Boys & Girls-poimintoihin.
Ferryn keekoilevaan tulkintaan ja playboy-gestiikkaan mieltyneet saavat rahalle vastinetta. Bändi on kovassa vedossa ja sliipattu funk-viihdyke kulkee elastisesti lavasteissa, jotka tuovat mieleen 30-luvun dekadentin berliiniläisklubin. Kiitaristi takatukkineen ja hevivongutuksineen tosin tulee ihan toisesta maailmasta.
Mutta siitähän Ferryn musiikissa on kyse. Vaikutteita sotketaan niin että lopputulos on omanlaisensa.
Dvd-bonuksena tulee toinen konsertti vuodelta 2002. Ferryn ääni on jo käheämpi, mutta karisma tallella. Mistä mies löytää aina tuollaisia naismuusikoita?
Rush: Snakes & Arrows Live
* * *
Vain kolme tähteä tälle, vaikka musiikki on loistavaa, bändi hienossa iskussa ja kaikki muukin kohdallaan. Miksi?
No siksi, että tämä on jo kolmas 2000-luvulla julkaistu Rushin live-dvd. Tällöin hankinnan tarpeellisuus riippuu suuresti siitä, miten vakava fanittamisen aste on. Rivikuluttaja on saanut Tom Sawyerit, Limelightit, Spirit Of Radiot sun muut jo Rush In Riolla ja R30-paketissa.
Fanille tämä keikkatallenne on tarpeellinen. Siksikin, että Rush kaiveli viimeisimmällekin rundille arkistoista vähän kuultuja helmiä kuten Circumstances, Witch Hunt ja Digital Man, joita ei viime rundeilla ole soitettu. Hienoja vetoja kaikki tyynni.
Kuten koko paketti. Rush ilmiselvästi nauttii soittamisesta ja tämänkin keikan ainoaksi riippakiveksi muodostuu, että uusimmalta Snakes & Arrows-albumilta on mukana liian monta vetoa. Rushkin kun kuuluu, valitettavasti, niihin bändeihin, jonka parhaat ja tykätyimmät työt on tehty edellisillä vuosikymmenillä.
Anssi Mehtälä
