Eglise Gutiérrezin (oik.) ääniakrobatia lumosi ensi-iltayleisön lauantaina.
12.07.2010 15:43
Gaetano Donizetti: Lucia di Lammermoor. Ensi-ilta Savonlinnan oopperajuhlilla 10.3. Musiikin johto: Paolo Olmi; ohjaus: Marianne Mörck; lavastus Göran Arfs; puvut : Mathias Clason; kuoron valmennus: Matti Hyökki . Rooleissa: Eglise Gutiérrez, Dario Solari, Diego Torres, Mika Kares, Juha Riihimäki, Riikka Rantala.
Lucia di Lammermoorin synkkä tarina, Eglise Gutiérrezin ilmiömäinen laulu ja Donizettin helppotajuinen musiikki vetosivat jälleen Olavinlinnan yleisöön, ja lauantainen ensi-ilta päättyi kuohuviin suosionosoituksiin.
Oopperan lavastus, puvut ja ohjaus on tehty alunperin Malmön oopperaan. Siksi hämmästyttää, kuinka lopputulos onkin näin linnaan sopiva. Linna saa kerrankin olla kaikessa rauhassa se mikä on, eikä sitä ole lähdetty ehdoin tahdoin muuttelemaan.
Muutamalla pilarinsiirrolla ja valolla lava muuntuu puutarhaksi, juhlasaliksi tai linnanpihaksi. Yksinkertainen, silti selkeä visualisointi antaa tilaa laululle.
Donizetti sävelsi oopperoita lähes liukuhihnalta, mikä on mahdollista, kun sävelkieli on melko yksinkertaista. Sointukulut ovat lähes maneerinomaisia, melodiat toistensa kaltaisia. Musiikki leikittelee duurissa, vaikka sanat ovat synkkääkin synkempiä.
Orkesterille jää usein vain komppaajan rooli.
Tämä musiikki on ollut aikansa viihdettä, eikä se nytkään viillä syvältä, käväisee vain mielessä ja jatkaa sitten matkaansa. Teoksen painopiste on laulajien taidolla, kuvioilla ja äänellä leikittelyllä, korkeilla äänillä nautiskelulla.
Bel canto -oopperan tarinan pitää olla sellainen, että se tarjoaa kohtia sopraanon ja tenorin virtuoosiaarioille. Lucian osassa on näitä taiturihetkiä epätavallisen paljon, ja niinpä teoksen onnistuminen on vahvasti Lucian esittäjän harteilla.
Eglise Gutiérrezin loistelias suoritus hämmästyttää aiempaa enemmän: Olavinlinna oli illallakin hiostavan kuuma, roolipuvut paksua samettia ja Gutiérrez raskaana. Moni uupui jo oopperaa katsellessa, Gutiérrez tekee raskaan roolinsa voimia säästämättä.
Koko oopperan juju ovat Lucian hulluuskohtaukset, joissa sopraanon lähes yli-inhimillinen ääniakrobatia kertoo, kuinka nuoren tytön mieli liikkuu omissa taajuuksissaan. Gutiérrez lumosi katsomon laulullaan ja suloisella olemuksellaan, korkeimmatkin äänet kuuluivat tarkkoina ja tarvittaessa voimakkaina, monimutkaiset kuviot muovautuivat kuin luonnostaan.
Edgardon, Lucian rakkaan eli Diego Torren kantava ja tyylikäs ääni lämpeni illan mittaan ja soi lopulta satuttavasti.
Lucian hirviöveljen Enricon roolin lauloi Dario Solari, jonka baritoni loisti resitatiivijaksoissa, muttei omissa aarioissa jylissyt petomaisesti roolin vaatimusten mukaan, vaan jäi välillä orkesterin jalkoihin.
Mika Kareksen baritonimainen basso soi kauniisti ja herkästi, ja Petri Bäckström oli uskottava ilkeänä hovijuonittelijana. Riitta Rantalan imettäjä oli oopperan ainoa sympaattinen, muutakin kuin omaa etuaan ajatteleva hahmo. Juha Riihimäki teki nautittavan narrimaisen Arturo-roolin.
Paulo Olmi ei saanut oopperajuhlaorkesteriin kaikissa paikoissa kunnon potkua. Tuntui, kuin näyttö olisi himpun verran myöhässä suhteessa laulajiin, ja niin lavan ja montun yhteistyö lonksui.
Kohdat, joissa orkesteri, solisti sekä sooloa soittava muusikko tekivät melkeinpä kamarimusiikkia, toimivat hyvin.
Matti Hyökin luotsaama kuoro antoi juhlahetkien raikua tarkasti ja komeasti, mieskuoro soi omissa hetkissään vahvana. Kuoro on ollut tänä kesänä
Musiikillisesta kokonaisuudesta paistoi, että yhteisiä harjoituksia on ollut vähän. Donizettin selkeä, pitsimäinen sävelkudos paljastaa pienetkin eriaikaisuuden, se ei anna armoa. Esitysten mittaan yhteys kapellimestarin ja esittäjien välillä varmaankin vahvistuu.
Riitta-Leena Lempinen-Vesa
