RSS
Tekstikoko: A A A
MUSTAVALKOKUVIA ESILLÄ

Arvo Ahokkaan aikalaiskuvia näyttelyssä edustaa kuva isännästä, jonka joku näyttelyvieraista Hissu Teppanan iloksi tunnisti: Mattilan Empsi!

Ahokkaan valokuvia esillä

18.07.2010 15:13

Valokuvaaja Arvo Ahokkaan (1931-2009) jäämistöstä Kesälahti-Seuran Kyllikinpihan aittaan koottu valokuvanäyttely on pieni ja vaatimaton, mutta kesälahtelaisittain sitäkin kiinnostavampi.

– Pyrimme laittamaan esille kuvia, joita ei aiemmissa, jo valokuvaajan elinaikanaan järjestämissä muutamissa näyttelyissä nähty. Pääosa on ”Atteron” itsensä suurentamia mustavalkokuvia, todennäköisimmin 1960-luvulta, sanoo näyttelyä valvova ja parhaillaan myös Ahokkaan negatiiveja ja valokuvia arkistoiva Hissu Teppana.

Näyttelykuvat kertovat Ahokkaan rakkaudesta luontoon ja kesälahtelaiseen maisemaan.

– Vesi, ranta ja vene, ne olivat mieliaiheita. Kun Attero kävi ottamassa hautajaisissa kuvia, hyvin usein hän sen jälkeen käveli rannalle – tietenkin kuvaamaan.

Tulostettava sivu

Keskustelua aiheesta

Aiheesta ei ole vielä keskustelua



TUOREIMMAT UUTISET

Ilmoitus
Ilmoitus