23.10.2008 13:09
The Clash: Live At Shea Stadium Revolution Rock (dvd)
* * * *
The Clash ei ollut pitkäikäinen bändi. Vuoden 1977 punk-kuohujen pinnalle nostaman kvartetin paras kokoonpano hajosi jo 1982; kaikki oli sen jälkeen tekohengitystä.
Live At Shea Stadium on alkuperäisen Clashin joutsenlaulu. The Whon lämppärinä bändi kiersi USA:n areenoja ja stadioneja ja kurkisteli isompiin kuvioihin, mutta homma ei paljoa pitemmälle kantanut.
Ehkä niin oli paras. Alati uutta hakenutta Clashia on vaikea kuvitella samoja kuvioita toistavana megabändinä. Livelevylläkin on napakka tunnin setti Clashin parhaita biisejä esitettynä vielä kohtuullisen hyvällä energialla. Eivät miehet olisi ainakaan samoilla eväillä enää tästä voineet kehittyä kuin korkeintaan popimpaan suuntaan.
Revolution Rock-dokumentti kertoo Clashin tarinan live-pätkien avulla. Materiaali on tasoltaan erinomaista eikä valittamista ole kuin siinä, että osa pätkistä katkaistaan kesken. Vuoden 1977 rupisista klubikeikoista edetään stadion-keikkoihin, joilla Clash jo vähän näyttää poseeraajilta esiintymisasuineen kaikkineen.
Samoin kitaristi Mick Jonesin touhuissa on alusta saakka taipumusta poseeraukseen ja kitarasankaruuteen. Mies muuten näyttää ajoittain hätkähdyttävän samalta kuin nuori Andy McCoy Hanoi Rocksin alkuaikoina. Japanissa tallennettu versio Vince Taylorin Brand New Cadillacista muistuttaa, mistä syntyi inspiraatio Hanoin Taxi Driveriin.
Anssi Mehtälä