11.07.2008 14:21
Uuniharjun pieni, maalainen kunta uinuu rauhaiselossaan.
Kuntalaiset ja sen päättäjät ovat aktiivisia ja aikaansaavia, eikä kunnalla ole mitään hätää pyrkiä isompien kynkkään. Alustavia tunnusteluja on kuitenkin pakko tehdä, mutta niiden ei ole tarkoitus johtaa mihinkään.
Kunnes kuntaan saapuu sliipattuviiksinen, sulava ja lipevä kuntaliitosselvitysmies Aarno Aros.
Kunnanjohtaja Siiri Solmu ja kunnanhallituksen puheenjohtaja Mummi Muulo ovat sulaa vahaa ja valmiit kaikkeen, kun Auervaara-Aros alkaa lirkutella kuntakosinnalla.
Vaan ei Aros niin helpolla pääse. Kunnan johdon hurmaaminen ei riitäkään, kun itsellisesti ajattelevat ja kotipaikkaansa rakastavat kuntalaiset nousevat takajaloilleen.
Tässä ovat lähtökohdat Punkaharjun Hiukkajoen Hiukan Teatterin tämän kesän Suhteita ja suhmurointia -näytelmälle.
– Kuntaliitosparodiaa, kevyttä huulenheittoa maalaiskylien kuumasta puheenaiheesta. Emme halua loukata ketään, näytelmän kirjoittanut ja sen esittävää Hiukan Teatteria ohjaava Anneli Pulkka selvittää.
Kunnallisaiheet ovat itsekin kunnanvaltuustossa istuvan Pulkan lempilapsia. Kunnallispäätäntää on käsitelty komedian keinoin ainakin viimeisessä viidessä Hiukan Teatterin näytelmässä.
Uuniharju, kuten kaikkien Pulkan näytelmien kunnat, on fiktiivinen. Kylän nuorilla on vahva merkitys näytelmän lopputuloksessa.
– Niin on usein kirjoittamissani näytelmissä. Kiinnitin siihen huomiota vasta, kun toinen sen sanoi. Ehkä se kumpuaa alitajunnastani. Uskon nuoriin, heissä on tulevaisuus.
Pulkka aloitti kirjoittamisen joululomalla ja teksti valmistui hiihtolomalla. Teatteri aloitti yhteiset harjoitukset maaliskuun alussa.
Ensimmäiset lukukerrat menivät nauruksi, koska näytelmä on todella hauska. Näyttelijöiden pokka alkoi pitää vähitellen, harjoituskertojen karttuessa.
– Yhteisöllisyys on meille tärkeää. Kaikenikäiset tekevät porukalla. Meillä ei harjoitella niin, että yhden kohtauksen väki yhtenä, toisen toisena päivänä, Pulkka mainitsee.
Suhteita ja suhmurointia saa ensi-iltansa sunnuntaina. Lauantaina sen kenraaliharjoitusesitys nähdään Enonkoskella.
– Meitä on pyydetty jo vaikka minne. Esiinnymme muun muassa Parikkalassa Mikkolanniemessä, Kesälahdella Ruokkeen lomakylässä ja Kerimäen Kumpurannassa. Näytelmä kulkee hyvin mukana ja se sopii yhtä lailla sisä- kuin ulkotiloihin, Pulkka kuvailee.
Kati Myllys
Hiukan teatterin Suhteita ja suhmurointia -näytelmän kenraaliharjoitusesitys Enonkosken kesätapahtumassa kosken rannalla lauantaina 12.7. kello 19.30.Ensi-ilta Punkaharjun kotiseutumuseon kesäjuhlassa sunnuntaina 13.7. kello 13. Juhla alkaa kello 12.