Kai-Pekka Heinonen vetää monologikomedian Herttuan maisemissa, Salpalinjan tuntumassa.
Hulppean hauska Palvisota
03.07.2008 10:14
Hotelli Herttua Kerimäki.
Monologikomedia Palvisota, käsikirjoitus Oskari Palomäki,Kai-Pekka Heinonen.
Esittäjä Kai- Pekka Heinonen, säestäjä Jaakko Jaksola.
Ensi-ilta Hotelli Herttuan pihalla 29.6.2008.
Aika: Seitsemän esitystä sunnuntaisin kesä/heinäkuussa.
Sadepisarat ropsahtelevat korsun edustalla tanakasti seisovan Anjan kiiltävään selkään. Mäntyjen katveesta astelee paikalle iso karvainen mies, laulava kokki Luumäki, armeijan peltipaita päällä, pitkä musta essu edessä ja kokardi hatussa. Puukko on kädessä ystävällisesti vuoluasennossa. Sota-ajan laulun sävelet kiirivät kesäiltaan. Soppatykin pata porisee ja kokki lisää onkaa pannun alle konkreettisesti ja symbolisesti, kertomalla ja laulamalla.
Oskari Palomäen ja Kai-Pekka Heinosen kirjoittama kepeä, viihteellinen, sota-ajan musiikilla höystetty monologi koostuu tarinoista, jollaisia miesten on ollut tapana kertoilla savuilla ja muilla luppoajan yhteisillä istunnoilla.
Kokemukset ovat tärkeitä ja pieni rehvastelu kuuluu asiaan. Tulkintoihin luontevasti eläytyvä Kai-Pekka Heinonen pitää Luumäen itsetunnon kohdallaan.
Anja, soppatykki, on suuri rakkaus, eikä sellaista ole kellään.
Vaatimattomasti kokki keitosten lomassa ja pannun kansien kiiltäviä siipimuttereita ruuvaillen ottaa kunniaa milloin mistäkin, kuten Mannerheimin syöttämisestä, Tuntemattoman sotilaan elokuva-ideasta tai Tapio Rautavaaran urheilu-urasta.
Juonellisesti Palvisota-monologi on löyhä. Ensimmäisessä näytöksessä tarina nivoutuu vahvemmin Anjaan ja kohottava hetki on, kun Luumäki polvistuu kosintarituaaliin laulaen Leif Fagerin laulua ”Munkkiniemen hillosilmä”, eli ”Vain sua yli kaiken mä rakastan”.
Ja paljastuskin tulee; suhteesta Anjaan on syntynyt poika, Panu, joka porisee salaa soppatykin sivupannussa, jota hämmennetään isolla kauhalla ja jota ovat päässeet maistelemaan ministeritkin, ja ensi-illassa etupenkissä istuva herrasmies.
Toisessa näytöksessä edetään irrallisten tarinoiden ja nostalgisten laulujen kautta kaihoamaan mennyttä, ihmisiä, Viipuria, aikoja. Tapio Rautavaaran laulu ”Yölinjalla” kajahtaa väännetyin sanoin ”Ajan öisin ain säärikarvojain, on karvaa mulla tonneittain”.
Heinonen tulkitsee karvan vahvan voiman symboliikan hellyttävästi ja niin että se kohtaa fyysisen arjen, mutta silti sen avautumista sopii epäillä.
Palvisodan näkökulmat ovat mennyt, oleva ja tuleva. Tulevaisuutta hipaistaan kaukaiseen nykyaikaan sijoitetuilla asioilla, kuten maininnoilla kokkisodasta, kokki Sukulasta tai sähköpostiviesteistä.
Palvisodan tietoisku Salpalinjasta on myös Herttuan lähitienoiden ja Puruveden rantojen historiaa. Salpalinja kuului merkittävämpiin toisen maailmansodan aikana rakennettuihin puolustusasemiin ja sitäpä Luumäki männyn kylkeen ripustetun kartan avulla katsojille selostaa, tosin ruotsalaisia vapaaehtoisia linjan rakentajia vähän naureskellen. Mutta kyllä osansa saavat venäläisetkin, mitenkä sitä muuten suomipoika omaa itsetuntoaan pönkittäisi.
Esitystä varten hotelli Herttuan pihamaalle on rakennettu pieni kesäteatteri.
Lavastus on täysin autenttinen. Soppatykki porisee korsubaarin oven edessä, josta avautuu Salpalinjan taisteluhauta. Takana siintelee Puruvesi, jonka rannoilla Raikuussa ovat Savon näyttävimmät Salpalinjan varustukset.
Salpalinjan kestävyyttä ei jouduttu koskaan taisteluissa testaamaan. Nykyään linja on lisääntyvän matkailukiinnostuksen ja muistitallennuksen kohde.
Aini Rössi
