RSS
Tekstikoko: A A A

70-luvun työn sankarit

09.10.2009 14:27

Freddy Milton & Daan Jippes: Ankantekijät 10 - Lannistumaton laivuri. Sanoma Magazines 2008, 200 sivua.

Milton ja Jippes tekivät tanskalais-hollantilaista ankkayhteistyötä vuosina 1976-82. Kaksikko hioi, harvinaista kyllä, sekä juonipuolta että kuvitusta kimpassa.

Duo hajosi Jippesin muutettua Kaliforniaan Disney-animaattoriksi 80-luvun lopussa. Jippes on jatkanut senkin jälkeen ankkapiirtäjänä, mutta Milton on hakeutunut pääosin muihin töihin.

Parivaljakon tarinat ovat Carl Barksin hengessä tehtyjä 10-sivuisia. Teemat ja juonet ovat kuin vanhan mestarin kynästä. Jutut ovatkin oikein mieluisaa luettavaa, semminkin kun tämän kirjan tarinoista 11 on meillä ennen julkaisemattomia.

Tarinoissa liikutaan useimmiten kotoisissa kuvioissa. Useassa jutussa toistuu teema Akusta jonkin alan ammattimiehenä, joka kuitenkin onnistuu saamaan aikaan kohtalaisen mittaluokan katastrofin ylimielisyyttään tai äkkipikaisuuttaan.

Milton ja Jippes ovat niitä työn sankareita, jotka pitivät eurooppalaisia Aku Ankkoja kasassa 70-luvulla, kun sarjojen tekemisen painopiste siirtyi Eurooppaan. Näissäkin tarinoissa on vähän sarjatuotannon makua, mutta perinnetietoista ja selkeälinjaista Akua ne silti ovat. Vanhan liiton lukijoille.

Anssi Mehtälä

Tulostettava sivu

Keskustelua aiheesta

Aiheesta ei ole vielä keskustelua



TUOREIMMAT UUTISET

Ilmoitus
Ilmoitus