RSS
Tekstikoko: A A A
RALF GOTHONI

– Musiikkiakatemian näkyvyys ja merkitys Savonlinnan kesässä vahvistuvat. Meillä on useita hienoja hankkeita useiden vuosien päähän, sanoo akatemian taiteellinen johtaja Ralf Gothoni.

Musiikkiakatemian hyvät uutiset

20.07.2010 11:30 | Päivitetty 20.07.2010 12:10

Pianotaiteilija, professori Ralf Gothonilla on hymy herkässä. Savonlinnan musiikkiakatemian tulevaisuuden suunnitelmat ovat jännittävässä vaiheessa.

– Olen erityisen onnellinen siitä, että yhteistyö Savonlinnan oopperajuhlien kanssa on käynnistymässä entistä voimakkaammin. Musiikkiakatemia nousee Savonlinnan kesässä näkyvimmin esille, ja samalla kesän konserttitarjonta vahvistuu.

– Oopperajuhlathan lähti alun perin liikkeelle musiikkiakatemian edeltäjästä eli koulutuksesta, mutta tiet ovat valitettavasti eronneet vuosien mittaan. Nyt on luvassa monenlaista yhteistyötä, mistä varmasti kummatkin hyötyvät.

Tämän kesän lied- ja oopperakurssit ovat päättyneet, kamarimusiikkikurssi alkaa keskiviikkona. Sillä on 29 opiskelijaa ympäri maailmaa. Kurssilla valmistuu kamariteoksia, joita esitetään Savonlinnassa ja ympäryskunnissa.

Yksi uutuus on mestarikurssi, jonka musiikkiakatemia järjestää tulevaisuudessa Timo Mustakallio -kilpailun menestyjille. Kurssit pidetään aina Mustakallio-kilpailuja seuraavana vuosina 2012, 2015 ja 2018. Kurssit mahdollistaa kulttuurirahaston Eero Rantalan rahaston antama 12 000 euron tuki kullekin vuodelle.

– Ensi kesänä musiikkiakatemia tekee myös oman pienoisoopperan, joka on lisänä oopperajuhlien konserttitarjonnassa. Kyseessä on kansainvälinen projekti. Tämä ooppera nähdään ensin useita kertoja Savonlinnasalissa, sen jälkeen se vierailee näillä näkymin neljässä maassa.

Ensi kesänä pidetään Savonlinnassa myös ensimmäinen musiikkiteknologian mestarikurssi, jonka opettajavoimat tulevat Detmoldin musiikkikorkeakoulusta ja Sibelius-Akatemiasta.

– Savonlinnan ystävyyskaupunki Detmold on nykyinen kotikaupunkini. Sen musiikkikorkeakoulu kuuluu Saksan tunnetuimpiin, ja erityisesti musiikkiteknologia on maailman huippua.

– Ensi kesänä täällä opiskelee musiikkiteknologian opiskelijoita, jotka osana kurssia taltioivat akatemian oopperan, kertoo Ralf Gothoni.

Tämän kesän yksi erikoisuus on maailmankuulun laulutaiteilija Barbara Bonneyn lyhytkurssi, näyttelijä Marina Motaleffin kehonhuoltokurssi sekä Aulis Sallisen kahden päivän vierailu.

– Perustyö eli lied-, ooppera- ja kamarimusiikkikurssit jatkuvat tuttuun tapaan. Kamarimusiikkia opetetaan edelleen mestari-kisälli-tyyliin, eli opettaja soittavat nuorten mukana. Näin tulee paras tulos: musiikki kuuluu, sitä ei tarvitse kääntää sanoiksi.

– Vaikka suuressa osassa musiikkiakatemian konserteista soittaa kurssien opiskelijoita, ei kyse ole oppilaskonserteista. Meidän opiskelijoistamme suuri osa on valmistunut jo musiikkikorkeakoulusta ja täältä haetaan maailmankuuluilta mestareilta lisäoppia.

Musiikkiakatemian opettajat ovat pitäneet useana vuonna mestarikursseja Kairossa ja Turkissa.

– Arabimaissa on valtava kiinnostus länsimaiden musiikkia kohtaan. Kairo on arabimaailman musiikin keskus, joten oli luontevaa aloittaa sieltä. Nuoret arabimuusikot ovat motivoituneita ja he omaksuvat nopeasti.

Kairon kurssin parhaat opiskelijat ovat päässeet Savonlinnan kesäkurssille. Tulevaisuudessa tarkoitus on tarjota opintomahdollisuutta muidenkin arabimaiden nuorille.

– Musiikki kantaa mukanaan säveltämisajan ja -paikan asioita, soittaminen on hyvä tapa päästä kulttuuriin sisään. Ei aina tarvita tietoa. Musiikin ymmärtäminen auttaa kulttuurin muuta ymmärtämistä.

Kansainväliset hankkeet ovat saaneet rahoitusta Suomen kulttuurirahastolta sekä Svenska Kulturfondetilta.

Ralf Gothoni vastaa taiteellisena johtajana musiikkiakatemian kokonaisuudesta ja kehittämisestä.

– Tänä kesänäkin akatemia tarjoaa useita hienoja konsertteja, opetuksen tuloksia. Kaikki ovat tervetulleita kuulemaan nuoria mestareita.

Tulostettava sivu

Keskustelua aiheesta

Aiheesta ei ole vielä keskustelua



TUOREIMMAT UUTISET

Ilmoitus
Ilmoitus