RSS-syötteet -> klikkaa tästä!
Tekstikoko: A A A
TEATTERILAKKO TULOILLAAN

Tiina Luhtaniemi ilmoitti tiistaina, että Housut pois -musikaalin ensi-ilta aikaistuu päivällä näyttelijäliiton työnseisausuhan vuoksi.

Työnseisausuhka aikaistaa Housut pois -ensi-iltaa

16.03. 20:57 | Päivitetty 16.03. 21:18

Savonlinnan Teatterin Housut pois -musikaalin ensi-ilta aikaistuu päivällä. Ensi-ilta on nyt perjantaina 26. maaliskuuta. Lauantaina 27. maaliskuuta ei teatterissa ole näytäntöjä.

Näytäntöjen peruuttamisen syynä on Suomen Näyttelijäliitto ry:n työnseisaus, joka on ilmoitettu toteutettavaksi lauantaina 27.3. Silloin vietetään myös Maailman teatteripäivää.

Ilmoitettu työnseisaus kohdistuu kaikkiin kunnallisiin teattereihin ja lähes kaikkiin Suomen Teatterit ry:n jäsenteattereihin, ja siten myös Savonlinnan Teatteriin. Työnseisauksella Näyttelijäliitto haluaa vauhdittaa käynnissä olevia työehtoneuvotteluita.

Alun perin piti perjantai-iltana olla Housut pois -musikaalin ennakkonäytös, johon Savonlinnan kaupunki on lunastanut sata lippua. Nyt näytökseen tulee myös ensi-iltavieraita.

Lue lisää keskiviikon Itä-Savosta.


Keskustelua aiheesta

Aiheesta ei ole vielä keskustelua



Ilmoitus
Ilmoitus