
Matkailutoimittajien Killan mielestä rinnakkaisväylä tuhoaa peruttamattomasti oopperajuhlien kotikaupungin ainutlaatuisuuden Saimaan helmenä. Kuvassa Heikki Oikkosen tekemä rinnakkaisväylän pienoismalli.
18.01. 12:08 | Päivitetty 20.01. 09:46
Savonlinna saa ensi torstaina kyseenalaista valtakunnallista julkisuutta. Matkailutoimittajien kilta palkitsee Savonlinnan kaupungin ja kaupunginjohtaja Janne Laineen epäpalkinto Seitikillä matkamessuilla Helsingissä.
Killan mielestä Savonlinnan rinnakkaisväylä jättää alleen merkittävän osan Savonlinnan järvimaisemaa, rikkoo arvokkaan kulttuurimaiseman ja katkaisee ihmisten luontevan yhteyden luontoon.
– Kirjailijalegenda Joel Lehtosen Putkinotkon ja kunniakkaiden oopperajuhlien kotikaupungin ainutlaatuisuus Saimaan helmenä tuhotaan peruuttamattomasti, jolloin myös yksi saaristokaupungin merkittävimmistä matkailuvalteista katoaa, palkinnon perusteluissa kirjoitetaan.
Matkailutoimittajien killan hallituksen jäsen Arja Aho kertoo, että aloite Savonlinnan Seitikki-palkinnosta tuli yhdistyksen sisältä, ei siis esimerkiksi savonlinnalaisilta rinnakkaisväylän vastustajilta. Toimittajayhdistyksen jäseninä on yli sata matkailusta kirjoittavaa toimittajaa. Lopullisen valinnan teki killan kahdeksanjäseninen hallitus yksimielisesti.
– Ihan itse olemme ihmetelleet, onko mitään järkeä pilata niin kaunista saaristokaupunkia. Asia on saanut julkisuutta jo television MOT-ohjelmassa. Netissä on ollut hankkeesta paljonkin juttua. Olemme siis saaneet asiasta informaatiota valtakunnan välineistä.
– Lisäksi käymme itse siellä joka vuosi oopperajuhlilla ja näemme, miten ohiajotie tulee vaikuttamaan maisemaan, Aho sanoo.
Vuonna 2005 Matkailutoimittajien kilta antoi Seitikin valtiovarainministeriölle. Silloin kilta peräänkuulutti valtiolta maantieverkon uudistamista ja hoitoa.
Ahon mukaan tämänvuotinen Seitikki ei ole ristiriidassa neljän vuoden takaisen Seitikin kanssa.
– En oikein ymmärrä, miten Savonlinnan halki nykyisin menevä tie olisi niin järjettömän vaarallinen. Tilastojen mukaan siellä tulee ruuhkahuippuja, mutta ei jatkuvaa liikennevirtaa. Lisäksi olen kuullut, että ohiajotie ei estä poikkeamista kaupungin keskustaan.
Kaupunginjohtaja Janne Laine arvioi, että matkailutoimittajien kilta on lähtenyt luomaan ”humpuukimielikuvia”, jotka eivät pidä paikkaansa.
– Vaikuttaa siltä, että he eivät ole perehtyneet asioihin eivätkä tiedä tunnuslukuja.
Laine ei pääse Seitikki-palkinnon luovutustilaisuuteen, koska seudun kunnanjohtajatyövaliokunta neuvottelee silloin Moskovassa Venäjän rautatieviraston kanssa Parikkalan rajanylityspaikasta.
– Mielelläni olisin mennyt esittelemään ja perustelemaan, miksi rinnakkaisväylä on tarpeellinen, Laine sanoo.
Laine huomauttaa, että Savonlinna on yksi harvoista kaupungeista, joissa valtatie ja raskas liikenne yhä kulkevat kaupunkikeskustan katuverkossa.
Laine arvioi, että tulossa oleva UPM:n vaneritehtaan investointi ja kaupungin itäpuolelle rakennettava syväsatama lisäävät raskasta liikennettä.
Laine ei menetä yöuniaan Seitikki- palkinnon takia.
– Matkailullisesti voi ajatella niinkin, että rannalle tulee laadukas kevyen liikenteen bulevardi, joka antaa mahdollisuuden esimerkiksi suurten liikuntamatkailutapahtumien järjestämiseen. Siellä voidaan nähdä esimerkiksi rullaluistelu- tai juoksutapahtumia.
Matkailutoimittajien kilta:
Matkailutoimittajien Kilta on matkailusta kirjoittavien toimittajien ja valokuvaajien yhdistys, joka on perustettu vuonna 1969. Jäseniä yhdistyksessä on nyt 110.
Kilta on aiemmin myöntänyt epäpalkinto Seitikin muun muassa Euroopan komissiolle lentoliikenteen nestekiellon takia, ympäristöministeri Paula Lehtomäelle Pallaksen luonnonsuojelualueen rakennushankkeen takia sekä matkahuollolle, ilmailulaitokselle ja VR:lle maksullisista palvelunumeroista.
Myönteisen palkinnon Killalta ovat saaneet muun muassa Parikkalan patsaspuisto, Ballet Mikkeli, Punkaharjun Lusto sekä Uusi Valamo ja Isä Ambrosius.
Jaana Hänninen