RSS-syötteet -> klikkaa tästä!
Tekstikoko: A A A
MATKAILUTOIMITTAJAT PALKITSIVAT

Matkailutoimittajien killan edustajat luovuttivat Pertti Mutkalle tunnustuspalkinnon matkamessuilla torstaina.

Pertti Mutkalle tunnustusta

21.01. 12:07 | Päivitetty 25.01. 10:36

Savonlinnan entinen matkailupäällikkö Pertti Mutka on saanut valtakunnallisen tunnustuksen arvokkaasta elämäntyöstä matkailun kehittämisessä. Matkailutoimittajien kilta palkitsi Mutkan matkamessuilla Helsingissä torstaina.

Matkailutoimittajien kilta palkitsi samassa tilaisuudessa Savonlinnan kaupungin ja Janne Laineen epäpalkinto Seitikillä ainutlaatuisen kulttuurimaiseman tuhoamisesta. Seitikki liittyy Savonlinnan pohjoisrannalle suunniteltuun valtatiehen.

Pertti Mutka vastustaa valtatiesuunnitelmaa, mutta hänen mielestään Savonlinna ei olisi ansainnut siitä hyvästä Seitikkiä.

– Jos Savonlinnan matkailun neuvontatoiminta olisi lakkautettu, silloin Savonlinna olisi ansainnut Seitikin, Mutka sanoo.

Pertti Mutka on aloittanut työuransa toimittajana, ja hän on edelleen matkailutoimittajien killan jäsen. Hän kuitenkin vakuuttaa, ettei aloite Savonlinnan Seitikki-palkinnosta tullut häneltä.

– Se tuli minulle aikamoisena yllätyksenä.

Mutkan saaman tunnustuspalkinnon perusteluissa sanotaan, että hän on kehittänyt sivistyksellä ja suurella sydämellä Savonlinnan korkeatasoista kulttuuria ja matkailua sekä vaalinut ja yrittänyt suojella kaupungin ainutlaatuista luonnonkauneutta.

Savonlinnan ja Janne Laineen saaman Seitikin perusteluissa sanotaan, että kunniakkaiden oopperajuhlien kotikaupungin ainutlaatuisuus Saimaan helmenä tuhotaan peruuttamattomasti, jolloin myös yksi saaristokaupungin merkittävimmistä matkailuvalteista katoaa.

Mutkan mielestä Seitikin perustelut ovat turhan rajua tekstiä. Hän on kuitenkin vakuuttunut, ettei Seitikki tuhoa hänen elämäntyötään.

– Ei Savonlinnan matkailumaine tästä kärsi. Ihmiset osaavat ajatella omilla aivoillaan.

Mutka on samaa mieltä killan kanssa siitä, että valtatie katkaisee yhteyden keskikaupungilta Casinolle. Hän arvosteli valtatiesuunnitelmaa viime vuonna kohua herättäneessä MOT-televisio-ohjelmassa.

Mutka harmittelee, että televisio-ohjelmasta oli leikattu pois hänen näkemyksensä siitä, että Savonlinna tarvitsee rinnakkaistien. Hän muistuttaa, että hän kaupunginvaltuutettuna 1970-luvulla perusti Alve Koposen (sd.) kanssa ”rinnakkaiskatupuolueen”.

– Tervehdimme toisiamme aina sanoen: ”Muutoin olen sitä mieltä, että rinnakkaiskatu on rakennettava.”

1970-luvulla valmistuneen suunnitelman mukaan rinnakkaiskatu olisi jatkunut Tottinkadulta kauppatorin ja matkustajasataman välistä siltaa pitkin Puistokadulle ja sieltä edelleen kohti Savontietä.

– Nyt suunniteltu ohiajotie ei ole rinnakkaiskatu, koska siitä on vain pari piikkiä kaupungin muuhun liikenteeseen. Se on vain kaupungin sydämeen huokaistu tie.

Pertti Mutka jäi Savonlinnan matkailupäällikön virasta eläkkeelle kymmenen vuotta sitten, vuoden 2000 alussa. Hän on varsin tunnettu matkailupersoona, jolle saattoi tulla toiselta puolelta maapalloa postikortti osoitteella Pepe, Savonlinna.

– Matkailun ammatti-ihmiset nauroivat, että meillä on Matkailun Edistämiskeskus, mutta käytännössä se on Mutka joka edistää, kun se on joka paikassa tuttu.

Pertti Mutka:

Syntynyt 1936 Säämingissä.

Toimittaja vuosina 1955-1965.

Savonlinnan kaupungin matkailupäällikkö 1966-1999.

Kaupunginvaltuutettu 1977-1996, puoluekanta kokoomus.

Jaana Hänninen


Keskustelua aiheesta

Aiheesta ei ole vielä keskustelua



Ilmoitus
Ilmoitus