Tilaa Ilmoita Eturivi
RSS-syötteet -> klikkaa tästä!
Tekstikoko: A A A
TURVALLISESTI VEDESSÄ

Neuvoja vesikäyttäytymiseen jaettiin Savonlinnassa

29.07.2010 19:13

Ympäri Suomea matkaava Viisaasti vesillä -kiertue valistaa kansalaisia turvalliseen vesielämiseen. Tiistaina oltiin Savonlinnassa.

Kiertueen tavoitteena on vähentää hukkumiskuolemia Suomessa. Se tapahtuu lisäämällä ihmisten tietoa, opettamalla pelastusmenetelmiä ja neuvomalla turvallista vesilläliikkumista.

Tänä vuonna hukkuneitten määrää on nostanut kiertueen juontaja Jari Nummelan mukaan helle, joka on saanut ihmiset kulkeutumaan vetten äärelle. Vääränlaiset virvoitusjuomat taas aiheuttavat huolimattomuutta ja omien voimien väärin arviointia.

– On ihan ari asia uida avovedessä kaksisataa metriä kuin uimahallissa, Nummela muistuttaa.

Koko maassa hukkuneita oli heinäkuun puoliväliin mennessä tänä vuonna 75 ihmistä, heistä 60 miehiä. Heinäkuun lopulla on hukkunut vielä arviolta kaksikymmentä ihmistä lisää.


Keskustelua aiheesta

Aiheesta ei ole vielä keskustelua



TUOREIMMAT UUTISET


Ilmoitus