Mefistofele, muhkeääninen Carlo Colombara, ja pikkupirut mellastavat Olavinlinnan lavalla Arrigo Boiton oopperassa.
Mefistofele käy uudella sykkeellä
05.07. 15:56
Arrigo Boito: Mefistofele, ensi-ilta Savonlinnan oopperajuhlilla 4.7. Musiikin johto: Philippe Auguin, ohjaus: Dieter Kaegi, lavastus ja puvut: William Orlandi, valaistus: Roberto Venturi, koreografia: Pierre Wyss, kuoron valmennus:Matti Hyökki, Savonlinnan Oopperajuhlaorkesteri ja Savonlinnan Oopperajuhlakuoro. Rooleissa: Carlo Colombara, Sergey Semishkur,Daria Masiero,Petri Bäckström, Edyta Kulczak, Yekaterina Shimanovich.
Olavinlinnan Mefistofele astuu toiseen kauteensa uudistuneena ja raikastuneena. Kahden suurimman roolin esittäjät ovat vaihtuneet, samoin kapellimestari. Philippe Auguinin johdolla soi Boiton musiikki ryhdikkäänsä ja raikkaana, musiikillinen rakennelma on eheä ja looginen.
Mefistofele kannattaa käydä katsomassa: se on kypsynyt viime vuotisesta, musiikki soi railakkaana ja vapautuneena.
Auguin johtaa äärimmäisen selkeästi ja yksiselitteisesti, joten koko suuren koneiston on turvallista tehdä työtään. Orkesteri soittaa vapautuneesti, mikä säteilee koko teokseen. Tempot ovat luontevia, ja jopa lapsikuoron vikkelä enkelisipinä erottuu huumaavassa alkukuorossa.
Auguin raivaa tilaa, kun sitä tarvitaan, uskaltaa hakea äärimmäiset pianot ja kaivaa ulos raikaavat fortet. Kyöpelin vuoren räävittömään tanssiin hän piiskasi vielä vahvempaa rytkyttävää rytmiä ja antoi toisaalta tilaa rakkauden haaveiden äärimmäisen suloiselle herkkyydelle.
Carlo Colombara on vahvaääninen ja majesteetillinen Mefistofele-piru, ja jo hänen kauttaan tulee teoksen musiikilliseen antiin lisää tasapainoa ja vetoa. Alaäänet ovat muhkeat, ja bassolle korkea laulu soi hyvin.
Mutta pirullisuutta hänestä puuttuu, sitä jotain, joka saisi tämän teoksen säteilemään ja selittäisi Faustin huumaantumisen miehen vietäväksi. Valtavan suuri rooli on joka tavalla vaativa: laulettavaa on paljon, samalla Mefistofelen harteilla on koko oopperan vetovastuu. Rooli on Colombaralla uusi, joten se ei ole vielä täysin veressä. Piru on liian kiltti.
Tämän vuoden Faust on todellinen löytö. Nuori venäläistenori Sergei Semishkur hurmaa kirkkaalla, kimmoisalla äänellään, jossa riittää voimaa, korkeutta ja herkkyyttä koko teoksen ajaksi. Hänen ja Margheritan osan laulavan Daria Masieron rakkausduetto kuuluu oopperan hienoimpiin hetkiin. Masiero laulaa Margheritan surullisen aarian vahvasti tulkiten.
Uusi Helena, Yekaterina Shimanovich, on vakuuttava äänitykki, ja Petri Bäckström paitsi laulaa hyvin myös luo mainioita karrikatyyrejä kahdessa pienessä roolissaan.
Olavinlinnassa viedään Mefistofelen ja Faustin seikkailut naismaailmassa osaksi 20-luvun kabareeta. Kuoro riekkuu kabaree-yleisönä ja heittäytyy alusasusilleen noitatansseissa. Dekadentti 20-luku velloo sinisessä kapakassa joskus jopa häiritsevästi: ohjaaja haluaa kuorolaisten liikkuvan ja jatkavan kapakkaelämää myös silloin, kun solisteilla on herkkää laulettavaa.
Jatkuva kenkien kopina ja muu rasahtelu rikkoo musiikin virtaa ja vei katsojan keskittymistä. Samaa tekee Roberto Venturin suunnittelema hieman himmeä kapakkavalaistus, joka ei aina nosta selkeästi esiin kunkin hetken päätekijää.
Mefistofele on ennen kaikkea kuoron ooppera, ja tänäkin vuonna kuoro loistaa suuressa roolissaan. Oopperajuhlakuoro jatkaa Matti Hyökin ohjauksessa edellisvuosien sensaatiomaista osaamista: fortet täyttävät linnapihan, pianot viipyilevät lähes kuulumattomina. Kuoro on Mefistofelen tärkein tekijä.
Pieni tanssiryhmä tuo lavalla iloa, irstautta ja raikasta liikettä. Kyöpelivuorikohtaus on huikeaa katsottavaa ja kuultavaa.
Riitta-Leena Lempinen-Vesa
